torstai 22. helmikuuta 2018

Ei tän kurjemmin voi enää mennä!

Yöllinen enteily pit paikkaansa. Aamulla sain mitata kuumetta.
Just tässä join ison mukillisen hunajalla terästettyä äiteen tekemää mustaherukkamehua.
Sain vaivoin aamusella tehtyä pitsan uuniin, että on sitten moneksi päiväksi jotahin syötävää. Jos ja kun nälätys iskee. Vielä näin puoli neljän aikoihin en ole syönyt, kuin aamulla yhden banaanin. Kyllä masu on kurnutellut, vaan ei yhtään tee mieli ruokaa. Ei mulla vielä kurkku ole kipeenä, joten nieleminen ei oo ongelma. Ongelma tässä on se, että mua on paleltanut kahdestatoista lähtien, vaikka täysvaatetus päällä ja laitoin vielä vuorellisen pipon päähän. Sormet on aika kontturassa.
Olen koettanut huilata pariinkin otteeseen, vaan ei uneta.
Taitaa käydä niin, että saapi yöunillekin mennä täysvaatetus päällä.
Näissä kuvioissa. Huoh.

Tähdet suosiollisessa asemassa epäonnelle elämässäni

Oli pakko nousta sängystä läppärille kirjoittamaan tekstiä tämän hehkeän otsikon alle näin yöaikaan, kun kello kulkee kohti aamuyökahta.
Koko helkatin akuvuosi on mulla ollut yrittämistä ja yrittämistä saada kunnollinen vuosi käyntiin, mutta Aina tuntuu vaan tulevan takaiskuja elämässä. Vaikka ja mitä tekisin. Aina. No, mulla oli kyllä aikamoinen onnenkantamoinen loppuvuodesta, että nyt sitten räpelletään siitäkin eestä ja oikein urakalla. Paskasta kohti uutta paskaa. Näin se vain on.
Tammikuun ekana torstaina olen kauhealla kiireellä lähdössä tavaroineen päivineen parkkikselle, että nytpä lähden asioille kylälle, kun on kirjoittajaseuran kuukausittainen tapaaminen kirjastolla ja sen jölkeen vielä kauppareissua tiijossa. Saan tavarat autoon ja putsattua lämmityksessä olleen auton lumesta. Istahdan ratin taakse, saan turvavyön kiinni ja kun koitan startata, ei mitään! Pieni inahdus kyllä kuuluu, vaan ei starttaa. Taas tässä ollaan! On jo toinen kerta tän autokullan kanssa, kun en pääsekään kyläreissulle. Olen lähdössä pihaani kohden, kun äkkään kysyä naapurin tutulta naiselta, että onko hänen miehensä kotona ja että voisiko hän antaa virtaa mun autoon. Eukko menee sisälle ja kohta molemmat tulevat ulos ja ukko huutaa, että Soita Korsunmäelle, että kyllä he tulevat auttaan ja että kyllä se numero löytyy. Siitä paikasta ampasen tavaroiden kanssa toista taloa kohti ja huudan perääni, että kyllä mä tiijän, mihin mä sitten soitan. Päätän, etten enää kyllä koskaan, koskaan, koskaan kysy heiltä mitään apuja! Pääsen sisälle ja soitan äiteelle. Sit soitan yhdelle kirjoittajaseuran jäsenelle, että en pääse tapaamiseen ja että laitan hälle viestinä seuraavan tapaamisen kirjoitusaiheet. Nekin pitää arpoa aihepöniköstä. Onneksi nainen ehti vastata, sanoi, että ol just lähdössä ja että aikoi jättää luurin kotiinsa. Onneksi ehdin pirauttaa hälle.
Iltapäivällää olikin sitten lähtö porukoille auton akun lataukseen. Eihän mulla täällä mitään latausjuttuja ole. Siinä päivän aikaan miettiessäni päätän, että nyt on autoon saatava uusi akku, En enää kestä tällaisia tilanteita. En luota hetkeekään enää vanhaan, uusi on saatava!
Seuraavana päivänä pääsen kaupan kautta vihdoin omaan kotiini ja maanantaille on sovittu auton akun hankinta. Koko viikonloppu menee niin videoiks tuon tapahtuman johdosta. Vitutuskäyrä on huippulukemissaan.
Maanantai saapuu ja odotan, että porukat tulis hakeen mut akun hankintaan. No, menee tovi ja tulevat, akku onkin jo hankittu. Mä niin oisin halunnut olla itte ostamassa sen. Ja taas vituttaa! Äitee sanoo, että hän ol antanut isäpuolelle sen joulun alla jättämäni kinkkurahan akun hankintaa varten, mut eihän se yksistään ollut riittänyt. Kipitän parkkikselle ja siellä saan motkotuksia, että auto pittää putsata, kun laittaa lämmitykseen ja plaa plaa plaa. Isäpuoli potkii auton renkaita ja harjaa lyhytvartiselle harjalla lumia pois. Hittoko mä yöaikaan meen autoo putsaamaan, en taatusti! Kyllä mä sen muuten putsaan ennen lämmitykseen laittoa. No, eihän se akun vaihto parkkiksella onnistu, akku onkin sen verran matalampaa tekoa, että taas on lähdettävä porukoille päiväksi. Ei muuta ku matkaan, isäpuoli lähtee eeltä mun autolla ja me äiteen kanssa tehhään pankki-ja kauppareissu. Varaudun maksaan akun loppuhinnan.
Loppuviimein pääsen taaskin kauppareissun jälkeen takasin omaan kotiin, piti hakea tulomatkalla postipisteestä huutonetin paketti. Olin kyllä maksanut huutamastani tuotteesta postikuluja ihan ruhtinaallisesti, vaan jouduinpa lunastaan paketin! Myyjä oli tunkenut isoon Helposti-kuoreen kolme kirjaa, jotka ylittivät rajoitetun painon, 500g. Kyllähän mun mieltäni lämmitti!!!! Voi helkuti helkutti! Päässä kihisi, että laitan palautteeseen kyllä, että negatiivinen, kun jouduin lunastaan ja maksaan paketista vielä reilut viis euroa, kun olin jo maksanut postikuluja reilut seittemän euroa. No, niin kanssa tein, niin sain sähköpostia myyjältä, että haluaa maksaa postikulut ja tän lunastushinnan mulle tilille takaisin ja pyyti, että vaihtaisin palautteen, jos vain suinkin mahdollista. Tovi siinä menee miettien, kun laitan vastauksen sähköpostiin ja tilinumeroni. Saan summan tilille korotettuna seuraavaan tasasummaan, tais olla 13 euroa. Kun summa näkyy tililläni maksettuna, vieläkin pohdin palautteen vaihtoa. Teen sen, mutta kommentoin siihen asiasta.
Kun tästä on selvitty, tulee eteen uusi takaisku.
On perjantai aamu, laitan läppäristä wifi-laitteen päälle ja aukaisen läppärin ja menen laittaan suhveen tippumaan.
Kun tulen kahvimukini keralla takaisin läppärille ja koitan mennä nettiin, ei se toimikaan.
Luurista oli saman yön aikana hävinneet kaikki puhelinnumerot! Alan etsiä, mistä numerot saapi palauttaa takaisin. Luurissani on vain kahden viestin numrot tallelle, nuissa viesteissä, mutta nimiä ei ole. Mua uhkaa jo pikkuisen pieni paniikki, että mitä mä nyt teen? Ei toimi netti, eikä oo luurinumerot tallella. Tovi siinä menee, kun jostain ihmeestä eksyn kohtaan, jossa lukee: Microsoft-tili kaipaa huomiota. Teksti on keltaisella. Koetan klikata sitä. Menee tovi ja teksti häipyy. Menen luurinumerot kohtaan ja siellä on lista nimistä ja numeroista! Tuo luuripiru on muutamat kerrat pimentynyt ihan ennen aikojaan, vaikka akkua on kyllä ollut. Ei ole siis mikään paras luuri, vaikka onkin jonkinmoinen älyluuri, mutta Lumia550 vain, ei sen kummoisempi ja vasta hiukan päälle vuoden verran mulla ollut.
Kun kerran en pääse nettiin läppärillä, alan kirjoittaa luurista kaikki tallennetut numerot paperille, että lisään ne osoitemuistioon, kun ei kerran luuriinkaan voi enää luottaa.
Koko viikonloppu menee taas päin prinkkalaa, kun netti ei toimi. Koetan luurin netin avulla fb:n Elisan sivuilta kysellä, että missä häikkä? Saan vaikka minkämoisia neuvoja Elisan palvelun ihmisiltä privaviestinä, mikkään ei tehoo! Pikkuvelikin käy kylässä ja koittaa vaikka mitä tehhä, mut eipä oo mittään apua. Päätän, että maanantaina het aamusta meen Tekniset-liikkeeseen läppärin ja wifi-laitteen kera. Viimeisen neuvon saatuani Elisan ihmiseltä, kommentoin hälle, että meen liikkeestä pyytään apuja. Saan kommentin, että ei liikkeeseen kannata mennä, että soita omaguru-palveluun että siellä ne osaa neuvoa. Joo varmaan alankin itte vielä lisää ettiä läppäriltä vikaa jonkun epämääräisten luurineuvojen avulla, MÄ HALUAN KONKREETTISTA APUA!!!! Taas tulvii korvistani savua!!!! Ei muka pitäs mennä oikeelta ihmiseltä kysyyn neuvoja!!!!!!!! Että voi olla taas niin niin niin!!!!!!
Maanantai koittaa, olen koko viikonlopun seikkaillut luurin netin avulla sivuilla. Ei oo mun hommaani tuo luurinettailu! Luurissani on netti ihan tuon watsupin takia, että saan, vielä ainakin ilmatteeks viestiä muutaman ihmisen kanssa. Tiijä, millon sekin alkaa maksulliseksi.
Niinhän siinä sitten käy, että liikkeessä mies ei saa mittään tehtyä läppärille, kun iltapäivällä käyn sitä kyselemässä. Sanoo, ettei asetuksissa pysy päällä tuo nettijuttu, wifi-laitteessa on häikkää, mutta sen sim-kortti kyllä on kunnossa. Pyydän mieheltä Elisan asiakaspalvelun luurinumeron ja soittoajat ja lähden maksettuani pois. Sinne men 20 euroa.
Pääsen kotiin ja soitan Elisan asiakaspalveluun, menee ihan pieni hetki ja sitten toisessa päässä vastataan, ei tarttenutkaan jonottaa tunteja! Hienoa! Saan ihan hyvää palvelua mukavalta naiselta. Tilaan siis uuden wifi-laitteen, edellisestä jäi maksua vielä kolme erää, jotka tietty joudun maksaan, kun takuuaika oli umpeutunut puolisen vuotta sitten. Hienoa! Tämäkin lämmittää mieltäni! Nainen sanoo, että hän katkaisee samalla nettiliittymän ja tarjoo mulle uudella hinnalla toisen liittymän. Samaan syssyyn pyydän myös uuden sim-kortin, kun nyt konkurssiin mennään, niin mennään kunnolla! Nainen lupaa, että paketti lähtee joko samana päivänä, tai sit het seuraavana, mutta nopsaan se tulee. Luotan siihen, että kanssa saan paketin.
Torstaina on taas kirjoittajaseuran tapaaminen. Sen jälkeen ajelen kylälle postipisteeseen hakeen Elisan paketin, meen taas tekniset liikkeeseen läppärin ja uuden wifi-laitepaketin kera, niinkuin oli sovittu myyjän kanssa. Mulla on siis uudempi läppäri nyt mukana. Se oli jo edellisen takaiskun jälkeen hankittuna odottanut käyttöä.
Taas menee liikkeeseen 20 euroa. Se on mielestäni pieni summa siitä, että pääsen taas moitteettomasti läppärillä hoitaan asioita netissä.
Tästä kun päästään, niin edessä on taas ikävyyksiä!
Mulla on jo jonkin aikaa pakkasilmat kuivattaneet huulia ja olenkin rasvaillut niitä Blistex-huulirasvalla. Se on kaikkein parhainta huulirasvaa. En luota mihinkään halpisrasvoihin, niistä ei oo mittään muuta ku harmia!
Tiistaina olen just käynyt kyläreissulla apteekissa ja ajattelen, että taas menee tovi, ennen kuin avaan sen puljun oven. Toisin käy, iltaa myöten mun huuleeni tulee pallukka. Just! Tämä tästä vielä puuttuikin, yskänrokko, eli huuliherpes. Voi sissos sentään! Pitkään töllössä on pyörinyt mainos Zovirax-voiteesta, ei kun se listalle ja seuraavan päivän kauppareissulla ensin apteekkiin sitä ostamaan. Hävettää tehhä kauppareissua ja koitan piilotella pallukkaa takin kauluksen sisällä, että selviän kassalta pois.
Sit kotona alkaa rasvailu. Samaan syssyyn on tunne, että kropassa tapahtuu jotain, Ne on tulossa, on ihan vahva aavistus! Lasken kalenterista päiviä, ei niiden vielä pitäs toviin tulla, mutta varaudun kummiskin.
Niin kanssa käy, seuraava aamu valkenee taas niin mieltä ylentävänä, Naistenpäivät on täällä! Ja mulla on pallukka huulessa! Ei vois elämä enää paremmin rullata! Saman päivänä on kirjoittajaseuran kokous. Otan kaksi kertakäyttömukia mukaani, että saan siitä tötteröstä vaan juoda vettä kokouksessa. Jätän huuleen rasvan laittamatta, sitä kun pittää öysätä neljän tunnin välein. En halua lähteä kokoustamaan valkoista rasvaa huulipielessä.
Eikä tässä vielä kaikki!
Eilen, kun aamusella ajoin Likkojenlenkin kautta kylää kohden, just kun olin alittamassa junaradan siltaa, tuulilasiin kopsahtaa ylhäältä sillalta joku jääpala. Kuuluu iso paukahdus! Oikein säikähdän sitä. Nyt sekin sit tapahtui! Kauan olen jo odottanut ja kauhulla pelännyt, että koska tuulilasiin kimpoaa joko kivi tai jokin muu, joka tekee iskun lasiin ja nyt se sitten tapahtui! Mulla siis ehti olla tämä auto reilut viitisen vuotta. Kaupan pihaan kun pääsen, syynään tuulilasia. Huomaan siinä vain yhden pienen pienen iskukohdan. Ois sillä samalla reissulla pitänyt osata käydä varaosaliikkeessä, mutta mistäs Nainen moisia tietää. Olen luottanut siihen, että isäpuoli osaa neuvoa.
Iltapäivällä pirautan äiteelle ja kerron asiasta. Saan pikaneuvoksi, että kävisin talouspyyhkeellä putsaamassa tuulilasia ja laittamassa iskukohdan päälle teippiä. Mulla onkin sellaista kirkasta leviää teippiä. Ei jutella kovin kauaa, kun lähden parkkiselle. Saan myös neuvon, että auton varaosaliikkeessä on sellaista Jotain, jota laitetaan tuulilasiin, kun kivi kimpoaa siihen, ettei iskukohta pääse kovin pahasti leviään.
Kiva, kiva, se on sitten seuraava hankita auton tuulilasi! Kuinkahan monta miljoonaa sekin maksaa?
Parkkisella huomaan, että onhan lasissa tuon iskukohdan lisäksi pari muutakin merkkiä, jotka päätän teipata samaan syssyyn. Onneksi tuulilasi oli kyläreissu jäljiltä vielä ihan sulana, vaikka auto ehtikin olla parkkisella monta tuntia.
Kyllä mun mieltäni niin nii ylentää! Minkäs sille mahdat, kun paskassa rämmitään, niin sitä sitten rämmitään! Ei aurinko paista tähän risukasaan, ei!
Puolisen tuntia ehdin siinä odotella, että Kauniit ja rohkeat alkaa töllöstä. Sen jälkeen meen löylyihin, niin olen päättänyt.
Luuri soi ja kuka ihana siellä soittaakaan, Rakas Mies!!!!!!!
Saan kuulla hänen päivästään, että hälläkin on taas ollut vastoinkäymisiä. Oikein naurattaa molempia, että ei mene hehkeesti kummallakaan. On ihanaa, kun pystyy ja saa yleensäkin nauraa vastoinkäymisilleen Rakkaan Ihmisen kanssa <3 Nopsaan menee se lempiohjelman odotteluhetki ja sit on stopattava puhelu, kun herätyshälyytys alkaa soida mun luurissa, se häiritsee puhumista.
Saunassa otan oikein kunnon kovat löylyt ja koitan hengittää kuumaa ilmaa kurkkuuni suu auki. Mullahan on ollut kiusana yskä jo pitkän pitkään, johon eivät lekurissa syksyn hyppäilyjen aikaan sanoneet lekurit juuta eikä jaata. Silloinhan mun pit hypätä verikokeissa useesti ja jopa sydänfilmissäkin ja sit siellä sydänlekurillakin kuulemassa, että ei mun sydämessä mitään vikaa ole, että ihan hyvältä näyttää ja se vika oli ollut ekalla kuvauskerralla siinä masiinassa, jota se labran hoitsu oli käyttänyt! Minä jo silloin ehdin pelätä vaikka ja mitä sydänoiretta! Helevetti sentään, etten paremmin sanois!
Mulla siis jo illalla saunan jälkeen tuntui siltä, että kaikki ei ole kohdallaan, kurkku tuntuu kipeeltä ja yskiminenkin on pahempaa.
Olen muutaman kerran joutunut asioimaan paikassa, jossa on ollut lenskaisia ihmisiä, viimeksi eilen kaupalla.
Mulla ei ole ollut kunnon flunssaa aikoihin, mitä nyt uuden vuoden aattona piti sitä pientä kuumetta. Mulle yleensä flunssa alkaa kurkkukivulla ja yskällä. Nyt tuossa yskäss on se sellainen jännä lisä, joka kyllä enteilee pahempaa.
Olen koittanut koko tän vuoden ostaa joka kauppareissulla vitamiineja hedelmien muodossa. Jotkut kerrat ostin aina appelsiineja ja omppuja. Nyt olen jättänyt appelsiinit kauppaan ja omputkin ja vaihtanut banaaneihin. Omppuja löytyy jääkaapista vielä kaksi edelliseltä kauppareissulta, ei vaan ole tehnyt mieli. Ja yhteen aikaan joka ilta niitä piti popsia, se ol oikee himo mulle, jääkaapissa säilytettyä omppua ja appelsiinia, voiko parmpaa enää olla!

Mutta että näissä kuvioissa täällä, näin vartin yli kolome torstaiaamuna ja huomen aamulla, siis perjantaina, saa olla 8-16 passissa, että koska tullee äijät syynään jostain Espoosta saakka nuita vesihanoja, että uusitaanko niitä vai ei. Aatella, että ei lähempänä ole moisia vaihtajia ja syynääjiä! Kirjeessä, joka tul kaupungilta, oli vain, että eivät käy joka asunnossa, mutta että nuin suurpiirteinen aika taas ol annettu! Anna mun kaikki kestää!!!! Ja vielä kirjeessä olt, että tulevat avaimilla. Sekin kummastuttaa, että soittavatkohan ensin ovikelloa, vai tulevatko vain ovesta sisään, vaikka tääll ollaan kotona??? Jää nähtäväksi!

torstai 15. helmikuuta 2018

Marja Orkoma: Pepperoni & Pikilanka


Kirjaston kirja, kovakantinen, 218 sivua. Bookwell Oy Juva. Kustannus-Mäkelä Oy, Karkkila 2014.

Takakansiteksti:
Lesti & Lautanen on toiminut vajaan vuoden. Hennan suutarinliikkeellä menee hyvin ja Aurin lounasravintolakin on pärjännyt kovassa kilpailussa. Nuoret naiset ovat solahtamassa Satakielilaakson elämänmenoon.
Auri suunnittelee laajentavansa liiketoimintaansa juhliin. Pirteä kanta-asiakasrouva haluaa viettää syntymäpäiväjuhlansa Lautasen tiloissa ja toivoo pääruuaksi pepperonipitsaa. Tytär on menusta toista mieltä ja kun päivänsankari pitää pintansa, juhlat päättyvät pienimuotoiseen katastrofiin.
Aurin ja Hennan kotipuolesta kantautuu hieman huonoja uutisia, eivätkä naiset säästy kolhuilta rakkauselämässäkään. Onneksi kevät on päivä päivältä lähempänä - ja Brysselissä kukkivat jo syreenit...
Satakielisiskojen toinen osa.
Omat tunnelmat kirjasta: Aivan liika kauan tahkosin tämän tarinan parissa. Piti jatkolainata kirjaston kirjat ja äänikirjat, kun en ehtinyt saattaa urakkaa loppuun kuukauden sisällä. Aina ei mene suunnitelmat just niin, kuin on ajatellut. Tuossa just ennen Salkkareitten alkua sain tän luettua vihdoin loppuun. Jotenkin oli hämmentävää lukea kirjaa, kun en tahtonut pysyä kärryllä, että kumpi näistä kirjan naisista olikaan se hienostoneiti ja kumpi se tavallinen? Kumpi piti ravintolaa ja kumpi oli suutari? Ärsytti suunnattomasti.
Sivulla 199 mainitaan sana joulet: "joulet kyllä karisisivat,..." Siis kuka puhuu jouleista???? Ei kukaan. Ne on kaloreita, joista laihduttajat vouhkaavat ja kaikki naisten lehdet. Kyllä minäkin amiksen ekalla( 1991-1992) jouduin opiskelemaan jouleja, mutta enpä ole törmännyt tuon vuoden jälkeen kyseiseen sanaan, ennen kuin tätä kohtaa kirjasta lukiessani. Hämmentävää!!!!
No, onhan tämäkin luettu. Ihan kiva juu. Ei herättänyt sen kummosempaa mielikuvaa. Eikä tästä kyllä jää mitään pysyvää mielikuvaa tän kirjoituksen jälkeen mieleeni. Tässä tyhjään ajatukset kohti uutta opusta, joka sekin on vielä Marja Orkoman kirja.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Ärsytyskynnys kirkuvan punaisella!

Istun läppärillä Peltorit korvilla. Vitutuskäyrä vinkuu täysillä.
Olen reilu viikon verran pakoillut puheluun vastaamista, joka tulee kerta kerran jälkeen samasta numerosta, kummitädiltä.
Mä niin tiedän, mitä sieltä luurista tulee: Tuu tänne, tuu tänne avataan pullo, Pena sitä ja Pena tätä. Pena on taas pelaamassa Korsussa, Pena ajoi just Keuruulle. Pena Pena Pena.
Vittu! Mä olen hippusta vajaat 10 vuotta kuunnellut samaa virttä vuodesta toiseen. Enää en kerta kaikkiaan jaksa! Mulla on mitta täys!
Oon jo itkenyt Miehellekin, että kuinka hitossa mä saan sanottua tälle kummitädille, että helevetti minä en oo mikkään likakaivo, joka kerta kerran jälkeen jaksan kuunnella samaa saatanan virttä tästä paska äijjästä! Hankkikoon ammattiauttajan kuuntelemaan ongelmiaan!
Äiteellekin avauduin eilen porukoilla käydessäni tästä kummitädistä, että mä en kerta kaikkiaan enää jaksa tuota paskan jauhantaa, jota sieltä luurista on luvassa! Menpä äiteekin hetkeksi hiljaiseksi! Ihan niin ku helevetti minä on ratkaisu tähän ongelmaan ja että jaksan kilttinä tyttönä kuunnella ja myönnellä kaikkeen paskaan, jota mulle jauhetaan! Ei helevetti käy päinsä, ei enää! Mua ei kuormiteta tällä sonnan jauhannalla ennää hetkeekään!
Taidan avata kokeeksi luurin vihdoin tähän laskiaissunnuntaihin ja katsoa, montako soittoa tän päivän aikana tulee.

torstai 8. helmikuuta 2018

Aakkostusurakka tehty

Lauantaina katsottuani töllöstä Putous-ohjelman jakson mä sen vihdoin ja viimein aloitin. Kirjojen karismisen hyllyistä veks, jotka eivät enää sytytä lukuhommiin mua.
Ensimmäisen aakkostushomman kirjoilleni tein alkuvuodesta 2014 ja silloin listasin kirjat vihkoon. Nyt sitten alkoi tosiurakka saattaa kirjat uuteen järjestykseen. Paljon läksi opuksia hyllystäni pois, sillä hyllyt pursusivat ihan yli äyräiden, sillä kirjoja oli peräti 410! Siis kirjoja, jotka odottivat lukemista. Niitä on 2011 kesästä saakka kertynyt bookcrossingin kautta ja on niitä tullut itsekin hankittua hiukan liika leväperäisesti. Vaan nyt miusta on tullut kriittinen sen suhteen, mitä hylyyni hankin, tahi haluan. Kun sain vihdoin sunnuntaina bc-sivustolle merkattua hylyistä lähteneet kirjat saatavien joukkoon, karsin myös siellä olevasta toivelistastani paljon kirjoja veks.
Sunnuntaina tein myös kauppareissun ja vapautin kauppaan eräälle pöydälle 6 kirjaa, joista eilisen kauppareissun tehtyäni huomasin kadonneen puolet. Ihan kiva, vaan odotin, että kaikki olisivat kadonneet tuolta pöydältä. Jätinpä ne loputkin odottamaan, että joku bongaa ne kauppareissullaan.
Aakkostusurakan hylyyn jääneille kirjoille sain vihdoin ja viimein tiistaina tehtyä, just ennen salkkareitten alkua. Kyllä mä huokasin helpotuksesta! Toiseen kirjahyllyyni jäi vielä kaksi melkein täyttä hyllyä tyhjäksi, tosin vain odottamaan, että saan loput kirjahyllyhöpsötykset paikalleen. Kun on erinäisiä kynttiläjuttuja kertynyt ja sit on nuita itse virkattuja koreja, joissa säilytän kutimia ja muita juttuja, niin nehän sit vei sitä hyllytilaa. Mutta avot, kyllä nyt olen taas tyytyväinen hetken verran, kun hyllyt on tämmingissä ja kirjat listattu vihkoon uudelleen. Laskin hyllyihin jääneet kirjat ja on niitä vieläkin aika kiva määrä, 285 kpl! Ja nämä siis vain odottaa lukemista. Mullahan on paljon muitakin kirjoja, jotka viepi pikkuveljen itsetekemän hyllykön, jossa kaksi osaa täynnä puutarha yms. kirjoja.
Eilen äitiliinin soittaessa kerroin, että olin listannut hyllyihin jääviä kirjoja, hän heti kysyi, ettenhän mä vaan karsi mitään kukka-tai puutarhakirjoja. No enpä tietenkään, vaan romaanit, joihin en enää kajoa, saapi läkseä tästä kämpästä. Nyt mulla odottaakin peräti 7 kassillista kirjoja, jotka olen ajatellut kuskaavani kassi kerrallaan tuonne kylälle aina kauppareissujen yhteydessä.
Minulla on muutenkin ollut pientä erinäistä karsintahommaa täällä kodissani. Olen vihdoin ja viimein saanut kylppärin peilikaapista hössötykset veks ja jäljelle jäi vaan jutut, joita oikeasti käytän, eli sielläkin on taas tilaa! Sen homman jälkeen sain myös kaksi olkkarin pöytää raivatuksi. Niiden tavarapaljoutta olin harmitellut jo pidemmän aikaa. Se vaan aloittaminen on aina pitkän kaavan takana, jostahin kumman syystä. Sit kun saapi homman tehdyksi, ei se niin karmeaa olekaan.

Tänään olen ihan vain omassa kotona. Mulla on pyykit peseentymässä koneessa ja posti pitäs hakea lootasta. Tuskin siellä on mitään muuta, kuin ilmaislehdet vaan.

maanantai 5. helmikuuta 2018

Marja Orkoma: Lesti & Lautanen


Kirjastosta lainattu. Just hetki sitten sain luettua loppuun, ma.5.2.2018 15:19. 206 sivuinen, kovakantinen kirja, Bookwell Oy Juva  Kustannus-Mäkelä Oy Karkkila 2013.
Takakansiteksti:
Auri on kokki, joka haluaa toteuttaa unelmansa omasta ravintolasta. Hennan haaveena taas on suutarinliike. Nuoret naiset eivät tunne toisiaan entuudestaan, mutta saapuvat Satakielilaaksoon yhtä aikaa katsomaan vuokrattavaa liiketilaa.
Vanha rapistunut puutalo hurmaa molemmat. Ja kun talossa on tilaa kummankin yritykselle, naiset päättävät lyödä hynttyytyhteen. Aurin ja Hennan elämässäkin on tilaa - paitsi liikekumppanille, myös uudelle ystävälle, jonka kanssa jaetaan ilot ja surut. Satakielilaakso toivottaa uudet yrittäjät tervetulleiksi ja vapunaattona juhlitaan avajaisia.
Lesti & Lautanen aloittaa uuden nautittavan viihdesarjan Satakielisiskot.

Omat tunnelmat kirjasta:
Taas oli jotenkin työlästä aloittaa uuteen tarinaan tutustuminen ja meni melkoinen tovi, ennenkuin pääsin tarinaan sisään ja aloin nauttia lukemisesta. Aika pitkään tätäkin kirjaa tul tahkottua, sillä välissä oli taas päiviä, että ei oikein lukeminen maistunut ja oli hiukan muuta puuhaa. Mutta kaiken kaikkiaan ihan kiva lukukokemus ja mulla onkin sarjan kaksi muutakin kirjaa odottamassa lukemista, nekin ihan kirjaston opuksia.