keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Hyvää Itsenäisyyspäivää 100 vuotias Suomi!

Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää!
Kokkailin ihan itselleni oikein kunnon herkkuruokaa tänään, pottumuussia ja suikalelihakastiketta. Söin sitten puolukkahillon ja ruisleivän kera. Oli muuten vallattoman hyvvää! Pit ihan Miehellekin kehua viestillä, kuinka hyvvää sapuskaa mie ossaankaan tehhä ;)
Tuli laitettua viestejä tärkeille ihmisille ja toivotella hyvää itsenäisyyspäivää siinä kokkailun lomassa.
Sitten sain yllärisoiton Mieheltä! Haasteltiin luurissa tovi, reppanalla on lenska päällä. Kuulin puhelun aikana, että toinenkin puhelu koitti tulla perille, ihan kahdesti. No, sit kun pääsin luurista eroon, näin, että eräs nainen Kirjoittajaseurasta oli koittanut soittaa mulle. Tottapa soitin takaisin hälle ja haasteltiin hetki. Nähdään sitten huomenna kirjastolla, kun on Kynäisten tapaaminen. Siellä odottaa sitten kuulemma kahvitus :) Kiva, kiva :)
Tälle päivää on tiijossa tietenkin Linnan juhlat :)

maanantai 4. joulukuuta 2017

Olen kehittänyt itselleni stressin

Niinkuin jo eilisessä kirjoituksessani asiaa valaisin, sama syntilista jatkuu.
Silmiä auki repiessäni tajusin, että hitto, miehän olen repinyt itselleni kunnon stressin! Tällä viikolla on itsenäisyyspäivä, eli keskiviikko ainut, jolloin ei ole mitään tädellistä tehtävää! Aamusumppia tiputellessani pähkäislin, että jospas änkeäisin jokaviikkoisen kauppareissun jo torstaille, Kynäisten tapaamisen jälkeen, niin saisin ehkees perjantain päiväksi, jolloin ei auto starttaisi minnekään. Saa nähhä, jaksanko sitten, sen näkee sitten torstaina.
Tälle päivää olen laittanut ohjelmaan rieskan leipomisen. Ol jotenkin perin turhauttavaa etsiä netin kautta rieskan ohjetta, kun kaikki ohjeet melkein oli sellaisten lättänä rieskojen ohjeita. Sit kummiskin joltain maikkarin kokkisivuilta löytyi se oikea rieskan ohje, jota siis taikinaa kohotetaan hiivalla. Hethän se ohje pit kirjoittaa itselle lapulle ylös. Haasteena on siis tehhä sellaista rieskaa, jota mummu, siis äidinäiti ruukasi leipoa. Ja voi että se ol hyvvää, kun sitä muksuna sai! Ajattelin taikinan, ainakin litrasta nesteestä, tehhä osin maidosta ja osin vedestä. Muistelisin, että mummukin tek niin. Lopputulos on sitten arvoitus, sillä tälläkin leipomiskerralla käytän kuivahiivaa, täytyy laittaa vallan kaksi pussillista litraseen taikinaan.
Tänään pittää myös ehtiä pirauttaa kummitädille onnittelusoitto, hällä on tänään nimpparit ja vähän epäilen, että viettääpi niitä toiden touhussa. Jos ehkä päivällä sitten ehdin soittaa, kun rievätaikina on kohoomassa :)
Että sellaista ohjelmaa viikon aluksi ja mie siis heräsin jo puoli kuudelta!

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Aika loppuu kesken!

Mulla on paniikki-ahdistus päällä. Just pääsin puikoista eroon tältä päivää. Pakko pitää taukoa kutomisessa. On ihan sellainen tunne, etten ehdi saada vaadittavia määriä villasukkia joulupukin muorin pussukkaan valmiiksi. Mulla on nytkin neljät kutimet, joita puikotan vuorotellen. Toisessa parissa on 10 silmukkaa puikoillaan ja toisissa 12. Olen sentään varsia saanut tehtyä ja seuraavaksi aloitan aina oikeaa kutomaan, kudon jokaiseen 10 kerrosta ja sit alan väkertään kantalappuja jokaiseen. Saa nähhä, kuinka eukon käypi. En oikein ole varma, että kummat sukkaset laitan vanhimman veljeni vanhimmalle muksulle, että meniskös tuo 10 silmukkaa puikoillaan olevat sukkaset vielä hänelle. Kesällä tuli piirratettyä jokaisen muksun  jalan kuvat paperille ja ne onkin mulla mallina. Hiukan epäilen, että tälle poitsukalle pitää olla jo tuo 12 silmukkaa ja taas hänen pikkuveljelleen nämä 10 silmukalla olevat. Kivaa olla näin äärettömän epävarma asiasta. Aina kutoessa mulla on vahvasti mielessä just se ihminen, jolle sukkaa teen ja nyt sitten ajatukset seilaa ees taas. Siksikin mulla vissiin se paniikki onkin päällä, kun en tiijä, vieläkö pittää tehhä yhdet näiden jälkeen. Oikeestihan mulla ois listalla vaikka kuinka monet, mutta ei kädet anna myöten kutoa tauotta, pistää sormia puuduttamaan ilkeesti :(
Minultahan tilattiin jo marraskuun alussa kaksia sukkasia, vaan oli pakko kieltäytyä, kun on kudottava lahjasukkasia niin himputin monet!
Näissä kuvioissa tätä ekaa adventti-iltaa vietän.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Ensimmäinen joulukuuta 2017

Se on sitten perjantai ja ensimmäinen päivä joulukuuta. Muistin sentään aamukahvia ottaessani vaihtaa seinäkalenteriin joulukuun näkyville.
Iso nippu laskuja on taas maksettu pois kuvioista ja kauppareissu odottaa aamupäivälle. On käytävä sekä K-kaupassa, että ässämarketissa. Minä olen oppinut tekemään kaikki ruokaostokset ässämarketissa, mutta joitakin tuotteita on haettava K-kaupasta. Sen olen huomannut, että Atrian lihatuotteita ei ole ässämarketissa myynnissä. Nyt sitten ajattelin jo käydä ostamassa jotain lihajuttua itsenäisyyspäiväksi, en vielä tiijä, että mitä. Kenties ihan karjalanpaistilihapaketin. Iso puutoslista onkin taas kauppareissua varten viikon mittaan tehty.

Eilen kävin seurakunnan joulumyyjäisissä. Menin sinne hippusta liika ajoissa, piti odottaa tilaisuuden alkua hyvä tovi. Alkuun oli diakonin jouluinen puhe, joka melkein herkisti minut. Sitten ei kun mettästään kaipaamaani taatelikakkua. Vaan eihän sellaista ollut myynnissä yhdelläkään pöydällä. Ostin sitten arabialaisen maustekakun, iso kakku ja maksoi peräti 8 euroa. Muistaakseni viimeksi olen ostanut 7 eurolla sieltä justaan sellaisen taatelikakun, joka oli kyllä hyvä kakku! No, onhan tuosta edellisestä reissusta peräti 7 vuotta! Sit tuli ostettua jokaiselta arpamyyjältä arpoja ja tulihan niitä voittoja neljä! Tuli itsevirkattua sinistä pöytäliinaa, sellainen soikean mallinen ja sopii tuohon makkarin pöydälle, kuin nakutettu! Sit sain sellasen kivisen tuikkujutun, jossa on paperinarua ympärillä ja mukana myös tuikkukynttilä, kaunis komistus! Sit sain kynttilä-koristepaketin, jossa on sellaiset avattavat haitarikoristejutut(2kpl), en avannut niitä vielä ja viimeine, mutta ei vähäisin oli suklaalevy, Fazerin sinistä Suomi 100-kääreellä! Juu, suklaa ol hyvvää!
Ei siis mikkään turha reissu myyjäisiin :) Pääsinpäs kolikoista eroon, kun ostelin nuita arpoja, muutama kolikko tosin pit jättää pussiin, että saapi ostoskärryt ässämarketilla.

Tänään on sitten rehvitkin tiijossa, saapi sitten haliterapiaa iltasella :) Kiva, kiva :)

Oikein mukavaa joulukuun alkua!

torstai 23. marraskuuta 2017

Uuvuttava yöuni

Heräsin ihan hetki sitten, kellon ollessa vasta aamuviisi. Oli ihan pakko nousta sängystä ja käydä jo keittämässä aamukahvit.
Näin ihan järkyttävän kauhistuttavaa unta. Siinä oli sota meneillään ja maamiinat räjähteli koko ajan! Siis ihan kauhistuttavaa unta, josta oli saatava itsensä pois. Olo on tällä hetkellä todellakin uuvuttava ja väsynyt. Onneksi ei ole tarvetta tänään lähteä yhtään minnekään, vaan saan olla vielä tämän päivän ihan vain omassa kotona ja selvitellä päätäni unen maailmasta pois. Mulla ois ollut luurissa herätys vasta seiskan jälkeen, eli reilut pari tuntia olisin vielä saanut nukuttua. No, tässä tapauksessa se on ihan poissuljettu juttu.
Ihmetellä täytyy, mistä tuo mun uneni oikein kumpuaa. En ole katsonut mitään sotaan liittyvää ohjelmaa, tahi elokuvaa. No, tuossa bookcrossingin Sekaisin syksystä-rinkikirjoissa oli kyllä muutama sota-aiheinen kirja, mutta siitähän on jo aikaa vierähtänyt jokunen tovi.
Mutta että näin, neitinen eli unimaailman pyörteissä sotatantereella räiskinnän ja räjähtelyn merkeissä!

lauantai 18. marraskuuta 2017

Sanavarastossani ei ole isä-sanaa

Saattaa sanoa, että olen 99,999 prosenttisesti elänyt ilman isää. Kaksi lapsuudenmuistoa biologisesta isästä on pelottavia.

Ensimmäinen on se, kun biologinen isä uhkasi tappaa äitini ja juostiin äitin kanssa tädin luokse turvaan, asuttiin silloin samassa kerrostalossa, joten pääsimme äitin siskon ovelle kellarikerroksen kautta.

Toinen muisto on, kun minut oli viety biologista isää tapaamaan ja odotimme itseni ikäisen serkkupojan kanssa miestä saapuvaksi.
Asunnossa oli joku vieras nainen meidän kanssa. Kun ulko-ovi kävi, menimme serkkupojan kanssa pöydän alle keittiössä piiloon, sillä pelkäsin biologista isää!

Kolmas muisto tästä kyseisestä henkilöstä on jo ihan aikuisiältä.
Olin tullut hikiseltä pyörälenkiltä hetkeä aiemmin kotiin ja menossa suihkuun, kun ovikello soi. Ovella seisoi rajusti partavedeltä lemahtava äijjä. En heti tunnistanut ihmistä, ei hän esitellyt ihteään mulle, kahtoi vain! Luulin, että on joku jehovantodistaja! Sitten katsahdin henkilöä silmiin ja näin siniset silmät ja kysyin hölmönä:" Mitä sä täällä teet?" Biologinen isä sanoi:" Tulin kahtomaan sua."
En päästänyt ihmistä sisälle kotiini, vaan vaihdoimme muutaman sanan sukulaisteni kohtalosta (mummuni ja kummisetäni olivat kuolleet toissa ja edellisenä vuonna). Äijjä siis halus tietää mun kipeistä asioista heti tuosta noin vain!
Odotin, milloin äijjä lähtee ovelta ja monesti koetin sanoa, että mun täytyy lähteä suihkuun, että tulin just pyörälenkiltä kotiin. Sit viimein osas lähteä!
Enhän mä heti päässyt suihkuun, vaan tuli tarve imuroida kämppä, vaikkei ukko ees käynyt sisällä. Oli niin järkyttävä kokemus nähhä biologinen isä ekaa kertaa pelottavien lapsuusmuistojen jälkeen!
Vanhemmat erosi, kun olin kolmen vanha ja tämä kohtaamisten kesä oli aikaa, kun olin jo 27 vuotias.

Tuosta meni aikaa jotain kuutisen vuotta, kun isänpäivän lähetessä mulle tuli tarve kirjoittaa biologiselle isälle kirje.
Piti vallan väestörekisterikeskuksesta soitella osoitetta kirjeelle. Sehän löytyi ja ennen kirjeen lähettämistä kerkesin käydä asiaa läpi mielenterveystoimistossa omahoitajan kanssa, luin hälle kirjoittamani kirjeen ja nainen kannusti mua lähettämään rohkeasti kirjeen. Niinhän sitten tein. Odotin jännällä, mitä tulee tapahtumaan. Jokunen tovi ehti aikaa kulua, kun sitten eräänä päivänä puhelin soi. Ihminen esitteli itsensä etunimellä ja paikkakunnalla, ei sanonut, että isä tässä hei. Tottahan mä sen ekan puhelun aikana aloin parkumaan, kun olen tällainen herkkä itkemään.
Tuosta hetkestä lähti aristeleva tutustuminen kirjeitse ja muutamalla soitolla vuosittain. Ei siis mitään intoilua yhteydenpidossa. Koskaan tämä henkilö ei sano itseään isäksi.

No, nyt eletään jo vuoden 2017 loppupuolta. Kesällä sain yhden kortin, viime jouluaattona tämä henkilö on viimeksi soittanut mulle.
Keväällä vielä innokkaasti kirjoitin hälle kirjeen ja ajattelin ilahduttaa ihmistä. Mitään vastausta en ole tähänkään päivään mennessä saanut, vaikka kyselin vointia ja että onko käynyt tansseissa.
Ei siis mitään, kerta kaikkiaan!

Isänpäivän lähetessä mietin pitkään, että lähetänkö ihmiselle ees isänpäiväkorttia enää, kun ei tätä tunnu kiinnostavan,mitä mun elämääni kuuluu ja kuinka jakselen nykyään.
Kyllähän mä pitkin hampain postitin kortin matkalle. Viestinä ainoastaan: " T: Anu ", ei yhtään mitään muuta, en raapustanut korttiin mitään ylimääräistä, jota saatoin vielä edellisinä kertoina tehhä.
En tiijä, onko saanut korttia, eikä kyllä kiinnostakaan!

Sen mä jo olen päättänyt, että enää en aio kutoa ihmiselle villasukkia joululahjapakettiin, joita vielä postittelin viime joulun alla. Saa olla ilman! Ei ole ansainnut enää yhtään mitään!

Olen koko elämäni ajan vihannut isänpäivää! Se on vuosi vuoden perään kipeää aikaa mulle! Eikä se helpota. Ei nuita kauheita lapsuusmuistoja hyviksi muuteta!

Siitä olen kiitollinen, että saan puhtaasti tuntea surua, ikävää, katkeruutta, suunnatonta vihaa. Ei ole mielialalääkitystä, jonka sameaan verhoon saattaisin kietoutua turvaan ja siirtää ja siirtää ikäviä kokemuksia. Nyt itken, kun itkettää. Vaikkei itku vie kokemaani minnekään unholaan, se puhdistaa hetkeksi. Itken kerta kerran jälkeen samoja tapahtumia, sille en mahda mitään.
Jaksan uskoa tulevaisuuteen. Minä kyllä pärjään!

torstai 16. marraskuuta 2017

Tiistainen Tuurin reissu

Oli sitten käytävä toistamiseen tänä vuonna Keskisen ostosparatiisissa, sillä mulla oli ukkaasina löytää uudet talvikengät itselleni. Olin katsonut Ykköset-lehdestä, että Nahkapaikka aukiaa vasta kympiltä, mutta lähdin ajeleen jo ysin aikoihin Tuuria kohden.

Mennessä poikkesin tiiraamassa, joskos Onnenkirppis ois auki, vaan sekin aukesi vasta kympiltä ja kello oli siinä vaiheessa vasta jotain puoli kymmenen, eli romupuolelle oli mentävä.

Menin sisälle uudesta, sinisestä ovesta, ihan ekaa kertaa. Kyllähän mä tiesin, että siellä sitä helvetinmoista laajennusta on tehty koko vuosi, silläpä olenkin laistanut koko paikkaa ihan kiitettävästi tammikuun reissun jälkeen. Silloin olin siellä porukoiden kanssa, kun käytiin syömässä äiteen synttärilounas. Siellä kun saapi aina syntymäpäiväsankari ilmaisen lounaan, kun käypi Infossa hakeen lappusen.

Jo silloin tammikussa koetin mettästää uusia talvikenkukeita ittelleni just tuolta romupuolelta, vaan eihän siellä sopivia ollut. Nytkin tahtoi tehhä aika naftia ja sanoinkin jo myyjänaiselle, että pitää vissiin käydä Nahkapaikassa kattomassa, mutta löytyihän tuolta kummiskin miunkin kinttuuni soveltuvat kengät. Hintaa oli aika kiitettävästi, viittä senttiä vajaat 60 euroa! No, jospas ne olisi sitten hintansa väärtti!

Rahaa tuntui uppoovan tuolla reissulla kiva summa, vaikka mitään en oikeestaan ostanut. Kympillä tuli ostettua 3 kipaletta cd-levyjä: Elviksen Love songs, Celine Dionin levy ja Modern Talkingin kokoelma-levy. Koetin etsiä sellaiset levyt, joissa on mahdollisimman monta kipaletta ja jotakuinkin löytyi sellaiset, joita jaksaa ees sen kerran kuunnella. Eihän nuita cd-levyjä paljoo tule ees pyöritettyä soittimessa, kun ei voi samalla kutoa, eikä kirjoittaa. Pitää vaan ottaa sille kuuntelulle oma aika.

Kassoja oli kaupassa käytössä kahdestakymmenestäviidestä se kaksi kassaa, hetken joutui jonottaan.

Mutta kyllä mä niin sanon, että sai olla kyllä tän vuoden viimoinen Keskisen reissu! En jää kyllä mitään sieltä kaipaamaan. Ei siellä enää mitään halpaa ole! Eikä siellä ees huvita kiertää ja koluta enää joka nurkkaa, kun on niin helvetisti laajennettu joka suuntaan! Ihan pilalle mennyt koko pulju!

Kyllä on ikävä sitä 80-luvun Keskisen kauppaa, silloin siellä vielä teki kivoja löytöjä edulliseen hintaan ja jaksoi kivasti kierrellä ja katsella jokaisen kulman ja nurkankin.

Kassalta kun nyt läksin, niin poikkesin ottaan Infosta Suomi 100-arvalla saamani 20 euroa ja samalla piti kysästä, että mistähän suunnasta löytyy ulko-ovi. Eihän tuolla puljussa ossaa kiertää. Kärrytkin pit jättää ulos, kun ei niitten keräyspistettä kassojen tykönä enää ollut. Ihme mesta!

Samaisella reissulla tullessa poikkesin toisen kerran sitten Onnenkirppiksen pihaan, kun oli jo auennut. Ajattelin, että nytpä teen löytöjä siellä. Vaan toisinpa kävi, en löytänyt mitään kivaa, pelkästään ostin keksipussin mukaani.

Ähtäriin tultua piti käydä jokakuukausinen tankkausreissu tekemässä Nesteellä. En osaa apsilla tankata, vaan aina käyn tuolla Nesteellä. Sekään ei oo auki enää sunnuntaisin. Ihmettelinkin sunnuntaina ohi ajaessani, kun oli pulju pimeenä, mut sehän on jo syyskuun alusta saakka ollut kii just sunnuntaisin. No, olenhan mä lapun ovessa nähnyt, mut eihän sitä kaikkea jaksa millään muistaa.

Sellainen shoppailureissu tul tehtyä.