tiistai 31. toukokuuta 2016

Mitä mä nyt teen?

Näin mietin mielessäni ihan justaan hetki sitten. Ei oikein kunnolla toiminut bookcrossing-sivusto. Tunti sitten sain viestin luuriin, että varaamani opus on tullut jo kirjakauppaan, vaikka ilmestymispäivä on vasta huomenna. Tekisi mieleni lähteä kirjakauppaa koluamaan, mutta sit kuitenkin mania tulee vasta huomenna. Vois siivota, vois kutoa, virkata, lukea, lähteä ulos. Päikkärit mä jo ehdin nukkua ja päiväkahvikin on juotu.
Ei oikein mikään nyt sytytä. Käväsin jo S-marketissa aamusella viemässä tyhjät limsapullot veks ja tein pienet, reilu viiden euron ostokset ja tulin pikapikaa kotiin.
Mua laiskottaa. Ei kiinnosta, ei sitten yhtään. Niin ja musiikkia vois kuunnella, mutta ei sekään kiinnosta. Mitä minä teen?
Taidan juua vielä kahvia, jos se pääkin selkenis. Olin tänään jo ennen neljää hereillä, siis aamuyöllä ja keitin silloin jo kahvit. Siitä vissiin johtuu, että pää on vähän ulalla. Taidan pysyä ihan vain kotona, olla ja möllötellä.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Kevätkuvatuisia

                                                       Minun ikioma karviaspuskani :)
                                                                  Vesipisaroita lehdillä :)
                                                                      Tuomi kukkii :)
                                         kudekeräpaketti oli tällainen tällä toisella kertaa :)

                                           Ekan illan tuotos, kului aikaa kaksi tuntia :)
Sukista se alkoi ja sukkiin se päättyi. Tässä olivat tämän kevään kuvatuiset. Seuraavaksi tuleekin jo kesän kansion kuvia. Sitten joskus.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Moro moro!

Huomentapäivää tännekin blogiin. Täällä minä koitan polttaa kieltäni aamukahvin keralla. Nukuinpa taas niin huonosti rehvien jälkeen, että neljästä ysiin sain Peltoreiden kera ja Novaa kuunnellen jotenkuten unetusta. Mut se on aina niin rehvauksen jälkeen, että uni ei tahdo pysyä silimäkulumassa kovin kauaa, vaan sitä tahtoo elää vielä sitä iltayön huumaa uudelleen aikaisin aamusta.
Juu, oli sitten iltarehvit taasen Ihanan Miehen kanssa. Ehdin kutoa yhden parin sukkasia valmiiksi siinä Miestä odotellessa. Sitten piti tirrauttaa itkuakin, kun taas yksi pari sukkia oli valmistunut. Nekin lähetävät johonakin vaiheessa maailmalle, tavalla tahi toisella.
En kyllä tiijä ketään toista, joka tirruattaa itkun, kun saapi sukkaparin kudottua. Onkop sellaisia kohtalotovereita??? Tein siis oikein pitkävartiset sukkaset ja miesten kokoa, kuinkas muutenkaan. Jospas se pari lähtisi joku kerta Miehen mukaan arvontavoittosukiksi. En osaa sanoa vielä. Vieläpä niissä on lankojen päättelyt, mutta muutoin on valmista kauraa, tai siis tässä tapauksessa valmista sukkaa.
Välillä pittääpi kurnasta vähän kahvia.
Tämän päivän pysyttelen kiltisti kotona ja haaveilen ja mietiskelen Miestä ja rehvejä. Oli muuten taas se kahden viikon paussi ja vähän minnuu jänskätti, kun odottelin Miestä. Mut tuli hän sitten ja sain taas halipusutankkausta, että jaksaa taas yksinäisen viikon.
Eurojackpotissamme ei ollut tälläkään kierroksella niin yhtään numeroa oikein, eli tyhjän saa pyytämättäkin.
Täytyypi toivoa, että lotosta tulisi maniskaa pelitilille, sillä mun on taas sitten alkuviikosta tehtävä toinen lottojutska.
Juu, että näissä merkeissä jään juomaan tätä aamusuhvettani tänne taustalle.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Melkein puoli yhden päiväkahvi

Täällä kello lähenee puoli yhtä päivällä ja ilma on pilvinen, ei ole näkynyt aurinkoa tänä aamuna. Vähän käypi ulkona tuulikin, koivujen latvoja heiluttelee.
Otin justaan aamukahvin lopun keittimen termarista. Minä kun sain Mieheltä synttärilahjaksi toivomani termarikeittimen. Sillä on niin kätsyä keittää aamulla vähän enemmän kahvia, jota voi sitten juua mustana näin puolilta päivin. Ei tarvitse maitoa laittaa, muuta kuin aamukahviin.
Olen hakenut postin, tuli Yhteishyvä-lehti ja mainoslappunen, ei onneksi muuta postia.
Kerkesin virkata jo yhden pienen kynäkorinkin. Nyt olen uusista kuteista tehnyt kaksi s-koon koria ja kaksi kynäkoria, siis vähän pienempiä. Vielä en ole niitä kuvannut lainkaan, ajattelin ensin joka väristä tehhä koria ja sitten kuvata. Ai niin ja teinhän mä sen m-koon lilakorin ihan ekana. Meinasin vallan unohtaa.
Olen imuroinut enimmät karvapallerot ja hiustupot pois lattioilta, saa nähä, näytänkö mä vielä lattairenttuakin lattioille, oishan se kivaa sekin välillä, tulis raikas tuoksu kotiin, mutta saa nähä.
Äsken tein sitten illaksi, viimoisista viime kesäisistä mansikoista, Miehen tuomista, mansikkakiissulin. Nyt mulla ei ole enää yhtään marjoja pakastimessa. Että sellainen on tilanne nyt tällä erää.

torstai 26. toukokuuta 2016

Jauhelihapihvejä ja pottumuussia

Täällä ollaan kokkailun fiiliksissä. tein uuniin jauhelihapihvejä ja potut ovat kiehumassa vielä hetken muussia varten. En ole aikoihin tehnyt jauhelihasta mitään, mutta eilen otin paketillisen sulamaan jääkaappiin pakastimesta ja nythän se piti sitten värkätä ruoaksi. Arvatenkin mulla on jo nälkä, kun en ole tällä viikolla kunnon ruokaa syönyt, ei ole huvittanut tehdä. Onhan nyt jo torstai, että kyllähän sitä nyt jo passaa kokkailla. Menenpä tekemään muussin valmiiksi, että pääsee pihvejä maistelemaan :)

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Eilinen mysteeripaketti

On siis tänään käyty jo pakettiautomaatilla ja sieltähän tulla tupsahti neljä opusta lisää huikeaan kokoelmaani. Saattaa olla, että jo viisisataa opusta lukemattomien listalla paukkuu rikki :)
No, nyt sitten jään odottelemaan, että milloin ihana AVONin paketti saapuu perille ja pääsee hakemaan sitä kylältä. Täytyy toivoa, että tulisi vasta huomenna, ettei tartteisi tänään enää lähtee kylille.
Pitää vissiin lähtee lukemaan, jos sitä kahlaisi Nälkäpeli-kirjaa aamun iloksi. Vai joiskos ensin kahvin lopun pois, että pysyisi silimät auki :) Niin taidan tehhä :)

tiistai 24. toukokuuta 2016

Tylsää odottamista

Täällä tylsääkin tylsempi odottelija. Odotan nimittäin, että pääsen lähtemään liikenteeseen, kun on kahdentoista jälkeen aika omahoitajalle jutteluun. Ei oikein mitään osaa tehdä kunnolla, muuta kuin odotella ja odotella. Koitin hetken aikaa lukea ja kutoakin yhden kerroksen sukkaa, mutta ei niin ei. Ei luonnistu nyt mikään muu, kuin läppärillä olo. Ei tullut edes yhtään mitään postia tänään, laatikkokin oli ihan tyhjä.
Tuli justaan Ihanalta Mieheltä aamuviesti. Voi että minä niiiiiiin paljon tykkään tästä Miehestä :) Aina saapi hymyn huulilleni, kun tulee viestiä luuriin <3
Ei mulla nyt muuta ole tässä mielessä. Jatkan vain odottelua ja kahvin juomista.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Ihme tuntemuksia

Mulla on poskia kuumottava olotila, vaikka muuten paleleekin, että piti laittaa ihan villasukat jalkaan lämmikkeeksi. Poskien kuumotus ei ole laskenut lenkin jälkeen ollenkaan. Selkä on kipee ja jalat on ihan turtana. Kenties ei ois kannattanut ahnehtia ihan niin pitkää lenkkiä heti viikon aluksi. Sillä tiijä, että loppu viikko taitaa mennä ilman lenkkiä.
No, huomenna ois aika jutteluun omahoitajan luokse. Saa sitten nähhä, että millainen olotila aamulla on, kun tämä kuumotus on nyt kestänyt jo viitisen tuntia. Ai niin ja pääkin mulla on kipeenä - otin kyllä lääkettä. Mutta vois juu pikku hiljaa tämä kasvojen punotus hälventyä. Oli mulla sellainen kesälakki päässä, kun tein sen lenkin tänään. Mutta juu, pian alkaa onneksi kauniit ja rohkeat, on jotain katseltavaa hetkeksi ainakin.

Läski oli liikkeellä

Jeeee, minä tein vihdoin sen, josta olen haaveillut pitkään.
Kävin tekemässä reilu puolentoista tunnin sauvakävelylenkin kirkonmäjellä.
Mulla oli pikkurepussa mukana vesipullo ja kyllä se oli ihan tarpeen näin aurinkoisella ja lämpimällä, 20,8c, ilmalla. Lähdin liikkeelle 10:29 ja kotona olin takaisin 12:04. Ensin meinasin tehä vain pienen lenkin, mutta kun serkkulikka soitti mulle ja tsemppas mua vaan kiertään kirkonmäjen kautta, niin tottapa otin haasteen vastaan. Tullessa teki kyllä tiukkaa kävely, rupes niin into olemaan jo poissa ja matkan teko uuvutti. Mutta teinpä lenkin ja hyvä niin :) Nyt on voittajan helppo hymyillä, kun viikko on aloitettu pitkällä lenkillä :)

lauantai 21. toukokuuta 2016

Kirpparikierrosten tuloksia

                        Eilen kävin Tuurin Onnenkirppiksellä ja sieltä löytyi seuraavat kirjaset:
                                               Näihin kirjoihin meni yhteensä vain 4,50 euroa.

                                           Tänään kävin Haavistorilla ja löytyi kaksi kirjaa:
                                                       Näihin kirjasiin meni 5,50 euroa.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Pakko avautua

Mietiskelen tässä syntyjä syviä. Miksi meni niin pirun kauan, ennenkuin elämääni tulla tupsahti tämä Ihana Mies. Miksi mun piti kuluttaa loppuun kaikki suhteenyritykset ja nähdä, että ei niistä tule kerta kaikkiaan enää mitään. Kaikista menneistä miehistä on ilmaantunut sellaista, joka kyllä saa karkoitettua minut pois kuvioista. Miksi näin on pitänyt käydä? Miksi ihmeessä elämä on näyttänyt mulle, että ihmiset, joita olen joskus elämässäni rakastanut ja kuvitellut, että Just Tässä on se oikea mies. Mutta sitten kuitenkin se ei olekaan ollut niin.
Miksi mun piti etsiä Rakkautta ja Sitä Oikeaa Miestä vuosikymmenet? Jo 17 vuotiaana aloin etsiä miestä ja sain Oikean Rakkauden ja itselleni sopivan Miehen vasta elämääni melkein nelikymppisenä. Tuntuu siltä, että olen elänyt ihan tyhjää elämää parikymmentä vuotta. Hyppelehdin baareista toiseen, vain Miestä etsien, jota en ois kyllä koskaan edes baarista löytänyt.
Kyllä ihmetellä täytyy.
Nyt kuitenkin Ihana Mies on ollut mukana kuvioissa jo näinkin kauan ja Hän on Unelmieni Mies: Hänellä on ihanat silmät ja ihana hymy ja hän on Miehen Kokoinen ja Minä RRRRRRRRAKASTAN tätä MIESTÄ!!!!!!!

Tylsääkin tylsempää

Olen lukenut lehdet, olen lukenut kirjaa, olen kutonut sukat valmiiksi ja päätellytkin ne, olen käynyt kävelylenkillä, olen käynyt suihkussa, olen pessyt pyykkiä, olen tehnyt ruokaa, olen nukkunut päikkärit, olen soittanut puhelun, olen aloittanut uudet sukat. Ja siltikin minulla on tylsää.
Ei huvita katsoa kaunareita, kun eilisessä jaksossa Aly meni ja delas. Tänään on jakson nimenä Suruviesti isälle. Sen tietää, että jos tän päivän jaksoa katsoisin, niin parkusin silimät päästäni, silläpä avasin koneen, taas kerran tälle päivää ja tulin tuulettamaan ajatuksiani tänne blogiini.
Mitä mä tekisin?
Mun tekisi mieli suklaajäätelöä, vaan sitä on vain kaupassa, ei ole mulla pakastimessa yhtään jäätelöä. Ei huvita lähteä edes kaupassa käymään. Niin, se vielä puuttuikin mun tän päivän tekemisten listalta. Muutenhan lista on aika kiva. On ollut hommia tälle päivää ihan kiitettävästi. Joskus ei ole osaakaan nuista.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Mistä minä haaveilen

Minä haaveilen erinäisistä asioista.
Haaveilen rahavoitosta.
Haaveilen omakotitalosta.
Haaveilen, että pääsen pois tästä asunnosta, jossa olen marraskuussa asunut jo 20 vuotta! Siis kauheeta! Asunut yhdessä ja samassa vuokrakämpässä niin kauan ja maksanut hunajaa kaupungille!
Kyllä minä haaveilen myös omista lapsista, jos vain Jumala suo minulle sellaisen pienen ihmeen, että minusta tulisi oikea ÄITI.
Työelämästä en enää haaveile, sillä olen saanut jo eläkepaperit. Haaveilen vain, että saisin kutoa ja aina välillä vähän lukea.
Haaveilen myös kunnon pitkistä kävelylenkeistä, joita jokunen vuosi sitten harrastin, että käppäilin täältä meijän mäjeltä tuonne kirkon tykö kävelysauvojen kera ja sieltä takaisin. Enää en ole kävellyt niin pitkiä matkoja, mutta suunnitelmissa on, että joku päivä otan reppuun mukaan juotavaa ja lähden tosiaan käveleen sen pitkän lenkin. Mitä sitten, vaikka vähän puuskututtaisi, saahan sitä huokaista aina välillä ja pitää juomapaussia, kun oikein ottaa kävely koville. Vielä minä joku kaunis aamu lähden tekemään sen urakan :) En minä vielä niin huonossa kunnossa ole, ettenkö muutaman kilsan lenkkiä jaksaisi kävellä. Reittikin kun on valmiina.
Yhteen aikaan siis kävelin kyseistä reittiä joka aamu ja se teki niin hyvää mielelle ja koko Naiselle :)

Mulla on nyt eilisestä muussista tehty leipä uunissa paistumassa. Sekoitin muussiin jo eilen paisteutut sipulipalat ja kastikkeen ja äsken sitten sekoitin sössöön mukaan vehnäjauhoja ja sain siitä taikinan aikaan. Nyt sitten kieli poskella jo odotan jotta saan leipäsen uunista pois. Paistan sitä 200 asteessa Ainakin 25 minsaa.

Ei päivääkään ilman

BLOGIA!!!!!!
Enhän minä nyt tätä rakasta henkireikääni, armasta turvaköyttäni, lopeta :) Mintulle tiedoksi, että sama soutaminen ja huopaaminen tässä jatkunee :)

Täällä ollaan aamukahvilla. Eilen aloin VIHDOIN lukea Nälkäpelikirjaa, joka on siis paksu, tiiliskivikirja, jossa on ne kolme kirjaa samassa. No, mie sitten luin peräti kaksi lukua vielä sängyllä kirjaa ja kyllä, se alkuun ainakin menee samalla lailla, kuin ykkösleffa. Mulla ois niinku puolitoista kuukautta aikaa lukea tuo kirja, että saisin edes yhden opuksen luettua bookcrossingin puolella olevaan trilogiahaasteeseen. Että silläkin ois aika piuhaa luettava opusta. Saa nähä, riittääkö aika :) Onhan se hyvä koetella itseään.

Mutta juu, ei blogi ole hukkumassa minnekään. Kyllä naputtelu jatkunee. Milloin itketään ja milloin nauretaan ja milloin juodaan vain kahvia tarinantynkää kirjoittaessa.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Uusi viikko

Mulla ei ole sen kummosempaa asiaa, halusinpas vain päivittää blogini uudelle viikolle. Että kiitos vain kovasti kaikille kävijöille ja lukijoille!
Lopetan tämän tähän. Heippa!

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Makkaraleipää ja mehua

Söin tänään, pitkän pitkästä aikaa makkaraa, käristettä, ja ruisleipää mehun kera. Vaikken tykkää makkarasta yhtään, niin tämän koko viikonlopun olin unelmoinut salaattibaarin salaateista, makkarasta ja jauheliharuoasta. Tänään sitten kyläilyreissulta palatessani, kävin ässämarketissa ja sain sitä salaattijutskaa, ostin myös Atrian käristepaketin ja nautasikajauhelihaa ja pussillisen pottuja. Saa nähä, mitä sapuskoita mä viikolla kehittelenkään näistä. Muussi ja jauhelihakastike(oikein sipulin kera) ois kyllä vallan mainiota ja muussi ja makkarakastike ois kyllä hyvää kans. Slurpsista vaan! Mulla alkoi lihakuuri :) Joka kestää vain hetken onneksi. Toisaalta ois veikeetä tehhä nyt jo pottumuussia, kun kello on seiska illalla, vettä sataa ja odottelen kasilta alkavaa lätkämatsia. Mut kukas kieltäis mua kuorimasta jo nyt pottuja muussia varten, ei niin kukaan. Sen taidan tehhä.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Kuvia perjantaihin



                                                Miehen tuomat vappupallokaiset <3


                                                       Vapuksi tehdyt kynätelinekorit :)








                  Tänään perjantaina 13.5.2016 valmistuneet Nallelankaiset sukkaset omalle itselleni :)

torstai 12. toukokuuta 2016

Teekupposella

Juon täällä masuoireisiin piparminttuteetä. En tiedä, onko tämä kaiken maailman teelaaduista justaan sitä kaikkein parhainta teetä, mutta minua tämä ainakin piristää.
Tänään oisi ollut ohjelmassa kirjoittajaseuran kokoontuminen, jonne en nyt voi pipinä lähteä. Tuli sitten arvottua Mahdolliselle kesäkuun tapaamiselle peräti viisi uutta kirjoitelmien aihetta. Minä kun olen pönikkövastaava, eli kannan mukanani tuota meidän aihepönttöä tapaamisiimme.
Juu, tänään vietän siis päivän ihan vain kotosalla oleillen ja teetä juoden niin paljon, kuin mahdollista. Kyllä en ruokaan pahemmin koske, jollen sitten keitä puuroa iltapäivällä, mutta katsoopi nyt sitten.
Aurinko paistaa komeesti ulkona ja postin olen hakenut ja silittänyt ykkösasunnon ihanaa koiranpentua, hän on kuulemma länsigöötanmaanpystykorvan pentu, oikein ihanan suloinen ja pehmoinen pallero :) Mulla on siis taas uusi koiraystävä hih hih :)
Varjossa on nyt 14,2c ja tuulee, kun pihakoivuja heiluupi.
Sellaista täältä tänään. Olen hiukan lukenut ja kutonutkin, vaan kutomukset laitoin taas pienelle paussille, kun ei jaksa kerrallaan kovin paljoa kutoa. toinen sukka on jo 40 kerroksessa sukkaterässä, mutta toinen on vasta sukkaterän alkutekijöissään. Eipä niillä kiire ole, luultavasti itselle teen ne, eli 55 kerrosta ja sitten loppukavennukset. Ovatten turkoosia nallelankaa, mikä on vähän veden väristä, kivat kesäiset sukkaset niistä tulee, luulen mä :)

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kutomista ja itkua

Taas on itketty, oikein ja urakalla. Sain sentään samalla kudottua toiseen sukkaan jo kantalapun kolomen vartin itkuhetken aikana.
Tämän päivän lehdessä, paikallis-sellaisessa oli haastattelu kuukauden yrityksestä ja se sattui tällä kertaa olemaan entisen veljenvaimon yritys. Tottapa sitä lukiessa tuli päivän eka itku ja sitten tuossa kutoessani mietin kaikkia asioita, niin eiköhän pitänyt taas tirrauttaa kyyneleitä, oikein ja kunnolla.
Mun tekisi mieli jotenkin viestillä onnitella kyseistä henkilöä, mutta taidanpa jättää tekemättä. Teen sen Nyt ja Heti: Onnea kuukuaden yritykselle!!!!
Enpä tiijä, lukeeko hän enää mun blogin kirjoituksia, tuskin, mutta olenhan saanut tehtyä sen, mitä meinasinkin. Sain vielä viime jouluna kyseiseltä immeiseltä joululahjan, mutta minä jätin laittamatta hälle. On mulla vielä tallessa pieni yllätyinen hänelle, kenties joskus vielä postitan sen hänelle, tai sitten en. Mistäs sitä koskaan tietää.

Voi, eilen mulla oli hyvä päivä, kun aamusta kävin postituslenkillä ja näin sen koiraystävän.
Sitten kävin porukoilla tekemässä äiteelle kesän tanssiluvat tanssilavalle ja sitten pääsin näkemään nuorimmat veljen muksut ja tietty toisen veljenikin. Oli niin ihanaa leikkiä pikkupoitsujen kanssa autoilla Afrikkaa :) Mulle tulee niin hyvä mieli, kun muistelen eilistä leikkihetkeä <3

Tänään mulla on taasen ollut vain pyykkipäivä, pesin koneellisen vaate-ja pyyhepyykkiä ja ne on jo kuivumassakin. Eli päivän hyvä työ on tehty. Sitten mä olen lueskellut eilen aloittamaani Helen Fieldingin Bridget Jones Mad about the Boy-kirjaa ja Aamunkoi-kirjaa, eli pitkästä aikaa Stephenie Meyerin kirjakin päässyt etenemään.

Eipä mulla tän ihmeempiä, onneksi itkut on taas hetkeksi itketty ja olotila on taas huojentunut :)

tiistai 10. toukokuuta 2016

Tiistaista aurinkoa :)

Täällä paistaa aurinko. Kävin jo ennen kymppiä aamulenkillä postittamassa pussillisen kirjoja maailmalle. Postille mennessä mietin, että jokohan se koiruusystävä on käynyt aamulenkillä, niin heti tulivat mutkan takaa näkyviin ja pääsin näin ollen silittämään ihanaa koiruusystävääni Limppua :) voi että mulle tuli siitä niin hyvä mieli, kun peruutteli vaan itteään mun jalkaani vasten, siis koko kropallaan tuli jalkojen lähelle ja sain silittää :) Voi hyvänen aika sentään. Ja sain vaihtaa muutaman sanan hänen emäntänsä kanssa. Sit jatkoimme taas matkaa.
On kyllä todella kaunis ilma ulkona, niin kesäinen ja kaikkialla viheriöi. Uskalsin käydä ekaa kertaa lenkillä ihan lyhythihaisessa puserossa, ilman takkia, kun varjossakin on tällä hetkin (11:20) +19,3c.
Meinas tehdä tiukkaa päästä blogiin, kun tuli erroria koko aamun. Nyt sitten vihdoin taas toimii.
Toivottelen täältä näytön toiselta puolen Sinulle, Oikein Ihanaa Tiistaita ja aurinkoa päivääsi :)

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Minä olen...

kauhea akka valittaan naapureistaan, en tykkää heistä sitten yhtään, päinvastoin. toivon heille kaikkea negatiivista, sillä kerran näin, että mies potki koiraansa. En voi sietää koko naapurin äijää, hyi helvetti!

lihava pullukka ja sille en mahda mitään, pienenä lihava, aikuisena lihava. Vaikka oli aika, kun olin hoikempi, mutta syö, ku hevonen, niin  mitä siitä muuta tulee, ku läski. Pöh ja höh!

Onnellisesti rakastunut erittäin Ihanaan Mieheen, joka on jaksanut minua jo kaksi ja puoli vuotta <3

No, mitäs muuta, huumorintajuinen nahjuke, jolla on huomenna omalekurille aika lääkkiden käytöstä ja toivottavasti saan lekurilta hyviä uutisia, jotta saisin taaskin tipauttaa yhden kapselin veks. Toivoa täytyy. Hyvin ainakin kuluneet viikot ovatten menneet.

Pitkähiuksinen, joka inhoo lettiään, halusin jo vaihteeksi lyhyet hiukset, aina vaan ponnarilla pitään joudun, kun en irrallaan tykkää pitää, kun sille hiukset tulee vallan silmille sitten.

Nainen, joka sai Joltain viestin ja luuri odottaa makkarissa :) heippa ja hyvää yötä!!!!

Aurinkoista äitienpäivää!

Justaan tulin omaan kotiin, tuli käytyä juhlistamassa äitiliiniä porukoilla ja pääsin näkemään velipoitsut ja heidän muksutkin :) Sain siis olla tätinä ja pelata isompien poikien kanssa pelikorteilla.
Joo, jos taas kertoilis naapureistaan. Heillä on avotuli tuossa aidan vieressä, siis kauhee kiviröykkiö ja siinä nuotio. Saa nähä, koska tää koko talo kärähtää tällaisella ilmalla - ei ole yhtään sanottu, mutta nää nyt grillailee makkaraa sun muuta evästä ihan onnessaan!
Että tällaisia pöllöjä mulla naapurina, että kaupungin vuokratalon pihalla on nuotio! En ees tiijä, onko moinen laillista.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Koivutkin jo vihertää

On nyt jo niin keväistä, että. Ulkona koivut on aukaiseet silmunsa ja alkaa pikku hiljaa olla se ihanin hetki, kun koivuissa on ihan pienet ja vaalean vihreät lehden alut. Minä sitten tykkään tästä keväästä, kun joka paikka alkaa vihertää :)
Tässä join justaan aamukahvin loppuun. Toivoa täytyy, että tänään syömiset ja juomiset pysyy myös siellä, missä niiden kuuluukin pysyä :) Eilen oli hiukan verran hönttiä olotilaa, kun kaik tul pois, mutta joskos tänään jo elimistö suostuisi taas yhteistyöhön kanssani.
Eilen jatkoin pitkästä aikaa Enkelinkuvia Lumessa-pokkarin lukua. Olen siinä jo kolmostarinan loppupuolella. Ihanaa oikeastaan lukea jouluista hömppää ja vain haaveilla :)
Taidan viettää tämän päivän kotona ja vain lekotella ja potslojotella :)
Oikein kivaa viikonloppua sinulle ja minulle!!!!

perjantai 6. toukokuuta 2016

Rautakuurista ripuliin

Juu, saa nauraa, meitsi on aloittanut tänään taasen rautakuurin ja heti sain itseni kipeeksi. Mutta sinnikkäästi alan nyt napsia kapselin joka aamu, niin eiköhän olotila tokene pikkuhiljaa. Kerkiäähän tässä viikonlopun aikana elimistö tottua ajatukseen raudan saannista. On maanantaina lekurille aika, siis tuonne mielenterveystoimiston lekurille. Jännässä olen, että saanko tiputtaa jonkun uuden pillerin pois aamulääkkeistä, kun on ihan kohtuuhyvin mennyt edellisen pudotuksen jälkeen.
Jouduin sitten perumaan iltaset rehvitkin, kun en halua kipeenä tavata Rakkauspakkausta. paree odotella hiukan parempaa ajankohtaa. Mulla on tuolla teevesi jo kiehunut, jospas siitä ois apua hiukan masuoireisiin.
Ei mulla muuta.

161 käyntiä eilen

Näin monta kävijää olliit eilen käynynnä mun blogissa Kivaa, kivaa :)
Ja kiiiiiiiiiitooooooos :)

torstai 5. toukokuuta 2016

Pieni kirjapuoti Pariisissa

Maanantaina 18.4.2016 kirjakaupasta, 24,90 e, pehmytkantinen 351 sivua, Bazar kustannus, suomentanut Veera Kaski, painopaikka Latvia 2016.

Takakansiteksti:
Pariisilainen kirjakauppias Jean Perdu osaa löytää jokaiselle asiakkaalleen juuri tämän mielialaan sopivan kirjan. Hänen "kaunokirjallisuusapteekistaan", pienestä Seinessä kelluvasta kirjakauppalaivasta, saa kirjoja kaikkiin vaivoihin. Perdun oma sydän on särkynyt kauan sitten, ja entisen tyttöystävän Manonin lähettämä kirje on vieläkin avaamatta.
Eräänä päivänä Perdu vihdoin lukee kirjeen ja se muuttaa kaiken. Perdu irrottaa laivansa kotilaiturista ja lähtee proomullaan unohtumattomalle jokiseikailulle kohti menneisyyttä ja Provencen sydäntä - ja kohti elämää.
Kirjan lopussa on Jean Perdun kaunokirjallinen ensiapupakkaus, johon kuuluu rohtoja erilaisiin tunne-elämän katastrofeihin.

24.4.2016 kirja varattuna jo uuteen kotiin, olin päässyt jo sivulle 108 kirjassa.
30.4.2016 kirjassa sivulla 180, edistyy lukeminen pikkuhiljaa.
5.5.2016 Nyt se on luettu, hetki sitten, 15:44 sain luettua tämän ihanan kirjan. Olen vieläkin ihan kirjan maailman lumoissa. Tykkäsin tästä kirjasta mahrottoman paljon, vaikkakin tässä oli joitakin surullisia hetkiä, mutta loppuviimein kirjalla oli mukava päätös. 

Terveisiä pyykkipäivästä

Se on sitten Helatorstai ja pyhäpäivä. Minä vietän tätä aamupäivää kahvia juoden ja pyykinpesukone rallattaa pyykien kera. Ensin meinasin, että jätän asian huomiseen, mutta enpä sitten malttanut. Ois ihanaa joskus viijä pyykkejä uloskin kuivumaan, mutta ei tähän omaan pihaan voi, kun aidan takana tervakeuhkonaapurit polttaa sätkiään, niin savu tulee auttamatta mun pihaani. Hyi ja yök! No, sillehän ei voi mitään, kun polttavat, niin polttavat :(

Mitäs nyt sitten? Meinaan olla tämän ihanan leppoisan päivän ihan vain kotosalla, olla ja nauttia. Huomen aamulla se on kuitenkin asioille jo hypättävä heti heräämisen jälkeen.

Aurinko paistaa kyllä kommeesti, että lenkkeilykin kyllä ois kivaa, mut katsoo nyt, mitä keksin tälle päivää, kunhan olen kahvin juonut ja saanut taas silimäni kunnolla auki :D

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Uusi päivä ja uudet kujeet

Juu, tuli käytyä kyläilemässä hyvän ystävän luona ja hakemassa vauvakuumetta sieltä. Heillä kun on kaksi ihanaa poitsua ja voin sanoa, että minut taas hurmasivat, kun peruuttelivat syliini, kun leikin heidän kanssaan lattialla :)
Nyt on jotensakin väsymys viskattu taasen räsykoppaan. Ruokaa tässä odottelen, laitoin uuniin pottuja ja maksalaatikkoa.
Enpä jaksanut lähteä kylille asioille tänään, vaan siirsin ne menot perjantaille - huomenna kun on se helatorstai ja on pyhäpäivä, niin ei ole apteekki auki. Ei huvittannu lähtee ryysisliikenteeseen tuonne keskustaan. Nyt pitää käydä katsomassa uuniin, että mitä mahtaa potut kertoilla :)

tiistai 3. toukokuuta 2016

Taidan luovuttaa

Mulla on ihmeen väsy ollut tän päivää ja oikeestaan tän koko viikon päällä. Tuntuu siltä, että mikään huilaaminen ei auta ja koko ajan vain haluaisin nukkua. En tiiä, onko sitten taas hemoglobiini niin alhaalla, että siitä johtuu tämä väsymys, vai onko mulla joku kevätväsymys meneillään.
Hyvä kun jaksoin tänään käydä porukoilla kyläilemässä hetken aikaa, että pääsin maistelemaan paistettua kalaa ja äiteen tekemiä lihapullasia. Sit tulin jo piuhaan kaupan kautta kotikolooni je melkein heti menin huilaamaan.
Nytkin tuntuu siltä, että kohta luovutan tältä päivää ja lähden peiton alle unille. Vaikka kello ei ole vielä puolta seiskaakaan. Mut minkäs teet, kun on uupunut, niin on uupunut.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Vapun jälkeistä elämää

Joo, se on sitten yhdet pyhät taas vietetty.
Olin jopa hetki sitten haravoimassa pihalänttiäni ja kyllähän siitä roinaa läksi. Pitäs köydä ostaan kaupalta puutarhakäsineet, että saisi leikata ruusunoksat huitsin nevadaan, on niin ruman näköisiä, kun niissä on kuivaa elämänlankakukkaa kietoutunut viime kesänä. Silläpä mä pistän risukon tässä vielä tällä viikolla matalaksi. Ärtsyttää moinen, siis se risukko :)
Nyt ois kahvikin tippununnunna. Pittää kirijoittaa ihan ommaa tyylillään, ettei kaikki ulukomaaneläjät ymmärrä, mitä kirijoitan hih hih.
Tänään ois ollut mielenterveystoimiston käsityöpiiri, mutta enpähän jaksanut lähetä näin kauniilla ilimalla minnekään.
Juu, vaput tuli juhlittua ja nyt on kiitoksena valvomisesta väsymystä vain - juu-u, vieläkin! Mulla oli tänään lakanapyykkipäivä ja sain kyllä makoisat unet, kun olin enstään laittanut lakanat telineelle kuivummaan - tuli kämppään niin raikas tuoksu tuuletuksen jälkeen :) Siivosinhan minä ennen vappua, näytin lattioille imurin osia hetken verran ja lyllähän sitä pölyä läksi taas pois hetkeksi aikaa. Tuo sängyn alunen on kyllä karsee imuroitava, kun on mentävä makuulleen lattialle, että ylettyy toiselle puolen imuroimaan - Hyvää jumppaa moinen, lattialle meno ja sieltä ylös hyppy :) No, juu, en mie mittään hyppäile, kunhan kirijoitin vain niin. Nyt sitä tervasumppia!

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Huomenta päivää!

Aurinko paistaa kommeesti ja minä olen vasta näin ennen kahtatoista, aamusuhveella vasta. Olin kylläkin jo ennen seiskaa hereillä, mutta kävinpä vielä uudemman kerran unilla.
Eilen oli Miehen kanssa vappurehvit. Tällä kertaa pysyteltiin ihan sisätiloissa, kun vettäkin satoi oikein kohinalla. Oli kivaa kuunnella sadetta ja olla rakkaan miehen kainalossa ja lähellä <3 Taas jaksaa viikon verran olla ilman haleja ja pusuja.
Aloitin eilen hamekauden. Tohdin näin kotioloissa pitää hihatonta mekkoa päällä, mutta jos johonkin lähtisin, niin kyllä vielä housut vetäseisin jalakaan.
No, se on sitten toukokuukin aloitettu.
Oikein mukavaa vappupäivää :)