keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Hyvää Itsenäisyyspäivää 100 vuotias Suomi!

Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää!
Kokkailin ihan itselleni oikein kunnon herkkuruokaa tänään, pottumuussia ja suikalelihakastiketta. Söin sitten puolukkahillon ja ruisleivän kera. Oli muuten vallattoman hyvvää! Pit ihan Miehellekin kehua viestillä, kuinka hyvvää sapuskaa mie ossaankaan tehhä ;)
Tuli laitettua viestejä tärkeille ihmisille ja toivotella hyvää itsenäisyyspäivää siinä kokkailun lomassa.
Sitten sain yllärisoiton Mieheltä! Haasteltiin luurissa tovi, reppanalla on lenska päällä. Kuulin puhelun aikana, että toinenkin puhelu koitti tulla perille, ihan kahdesti. No, sit kun pääsin luurista eroon, näin, että eräs nainen Kirjoittajaseurasta oli koittanut soittaa mulle. Tottapa soitin takaisin hälle ja haasteltiin hetki. Nähdään sitten huomenna kirjastolla, kun on Kynäisten tapaaminen. Siellä odottaa sitten kuulemma kahvitus :) Kiva, kiva :)
Tälle päivää on tiijossa tietenkin Linnan juhlat :)

maanantai 4. joulukuuta 2017

Olen kehittänyt itselleni stressin

Niinkuin jo eilisessä kirjoituksessani asiaa valaisin, sama syntilista jatkuu.
Silmiä auki repiessäni tajusin, että hitto, miehän olen repinyt itselleni kunnon stressin! Tällä viikolla on itsenäisyyspäivä, eli keskiviikko ainut, jolloin ei ole mitään tädellistä tehtävää! Aamusumppia tiputellessani pähkäislin, että jospas änkeäisin jokaviikkoisen kauppareissun jo torstaille, Kynäisten tapaamisen jälkeen, niin saisin ehkees perjantain päiväksi, jolloin ei auto starttaisi minnekään. Saa nähhä, jaksanko sitten, sen näkee sitten torstaina.
Tälle päivää olen laittanut ohjelmaan rieskan leipomisen. Ol jotenkin perin turhauttavaa etsiä netin kautta rieskan ohjetta, kun kaikki ohjeet melkein oli sellaisten lättänä rieskojen ohjeita. Sit kummiskin joltain maikkarin kokkisivuilta löytyi se oikea rieskan ohje, jota siis taikinaa kohotetaan hiivalla. Hethän se ohje pit kirjoittaa itselle lapulle ylös. Haasteena on siis tehhä sellaista rieskaa, jota mummu, siis äidinäiti ruukasi leipoa. Ja voi että se ol hyvvää, kun sitä muksuna sai! Ajattelin taikinan, ainakin litrasta nesteestä, tehhä osin maidosta ja osin vedestä. Muistelisin, että mummukin tek niin. Lopputulos on sitten arvoitus, sillä tälläkin leipomiskerralla käytän kuivahiivaa, täytyy laittaa vallan kaksi pussillista litraseen taikinaan.
Tänään pittää myös ehtiä pirauttaa kummitädille onnittelusoitto, hällä on tänään nimpparit ja vähän epäilen, että viettääpi niitä toiden touhussa. Jos ehkä päivällä sitten ehdin soittaa, kun rievätaikina on kohoomassa :)
Että sellaista ohjelmaa viikon aluksi ja mie siis heräsin jo puoli kuudelta!

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Aika loppuu kesken!

Mulla on paniikki-ahdistus päällä. Just pääsin puikoista eroon tältä päivää. Pakko pitää taukoa kutomisessa. On ihan sellainen tunne, etten ehdi saada vaadittavia määriä villasukkia joulupukin muorin pussukkaan valmiiksi. Mulla on nytkin neljät kutimet, joita puikotan vuorotellen. Toisessa parissa on 10 silmukkaa puikoillaan ja toisissa 12. Olen sentään varsia saanut tehtyä ja seuraavaksi aloitan aina oikeaa kutomaan, kudon jokaiseen 10 kerrosta ja sit alan väkertään kantalappuja jokaiseen. Saa nähhä, kuinka eukon käypi. En oikein ole varma, että kummat sukkaset laitan vanhimman veljeni vanhimmalle muksulle, että meniskös tuo 10 silmukkaa puikoillaan olevat sukkaset vielä hänelle. Kesällä tuli piirratettyä jokaisen muksun  jalan kuvat paperille ja ne onkin mulla mallina. Hiukan epäilen, että tälle poitsukalle pitää olla jo tuo 12 silmukkaa ja taas hänen pikkuveljelleen nämä 10 silmukalla olevat. Kivaa olla näin äärettömän epävarma asiasta. Aina kutoessa mulla on vahvasti mielessä just se ihminen, jolle sukkaa teen ja nyt sitten ajatukset seilaa ees taas. Siksikin mulla vissiin se paniikki onkin päällä, kun en tiijä, vieläkö pittää tehhä yhdet näiden jälkeen. Oikeestihan mulla ois listalla vaikka kuinka monet, mutta ei kädet anna myöten kutoa tauotta, pistää sormia puuduttamaan ilkeesti :(
Minultahan tilattiin jo marraskuun alussa kaksia sukkasia, vaan oli pakko kieltäytyä, kun on kudottava lahjasukkasia niin himputin monet!
Näissä kuvioissa tätä ekaa adventti-iltaa vietän.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Ensimmäinen joulukuuta 2017

Se on sitten perjantai ja ensimmäinen päivä joulukuuta. Muistin sentään aamukahvia ottaessani vaihtaa seinäkalenteriin joulukuun näkyville.
Iso nippu laskuja on taas maksettu pois kuvioista ja kauppareissu odottaa aamupäivälle. On käytävä sekä K-kaupassa, että ässämarketissa. Minä olen oppinut tekemään kaikki ruokaostokset ässämarketissa, mutta joitakin tuotteita on haettava K-kaupasta. Sen olen huomannut, että Atrian lihatuotteita ei ole ässämarketissa myynnissä. Nyt sitten ajattelin jo käydä ostamassa jotain lihajuttua itsenäisyyspäiväksi, en vielä tiijä, että mitä. Kenties ihan karjalanpaistilihapaketin. Iso puutoslista onkin taas kauppareissua varten viikon mittaan tehty.

Eilen kävin seurakunnan joulumyyjäisissä. Menin sinne hippusta liika ajoissa, piti odottaa tilaisuuden alkua hyvä tovi. Alkuun oli diakonin jouluinen puhe, joka melkein herkisti minut. Sitten ei kun mettästään kaipaamaani taatelikakkua. Vaan eihän sellaista ollut myynnissä yhdelläkään pöydällä. Ostin sitten arabialaisen maustekakun, iso kakku ja maksoi peräti 8 euroa. Muistaakseni viimeksi olen ostanut 7 eurolla sieltä justaan sellaisen taatelikakun, joka oli kyllä hyvä kakku! No, onhan tuosta edellisestä reissusta peräti 7 vuotta! Sit tuli ostettua jokaiselta arpamyyjältä arpoja ja tulihan niitä voittoja neljä! Tuli itsevirkattua sinistä pöytäliinaa, sellainen soikean mallinen ja sopii tuohon makkarin pöydälle, kuin nakutettu! Sit sain sellasen kivisen tuikkujutun, jossa on paperinarua ympärillä ja mukana myös tuikkukynttilä, kaunis komistus! Sit sain kynttilä-koristepaketin, jossa on sellaiset avattavat haitarikoristejutut(2kpl), en avannut niitä vielä ja viimeine, mutta ei vähäisin oli suklaalevy, Fazerin sinistä Suomi 100-kääreellä! Juu, suklaa ol hyvvää!
Ei siis mikkään turha reissu myyjäisiin :) Pääsinpäs kolikoista eroon, kun ostelin nuita arpoja, muutama kolikko tosin pit jättää pussiin, että saapi ostoskärryt ässämarketilla.

Tänään on sitten rehvitkin tiijossa, saapi sitten haliterapiaa iltasella :) Kiva, kiva :)

Oikein mukavaa joulukuun alkua!

torstai 23. marraskuuta 2017

Uuvuttava yöuni

Heräsin ihan hetki sitten, kellon ollessa vasta aamuviisi. Oli ihan pakko nousta sängystä ja käydä jo keittämässä aamukahvit.
Näin ihan järkyttävän kauhistuttavaa unta. Siinä oli sota meneillään ja maamiinat räjähteli koko ajan! Siis ihan kauhistuttavaa unta, josta oli saatava itsensä pois. Olo on tällä hetkellä todellakin uuvuttava ja väsynyt. Onneksi ei ole tarvetta tänään lähteä yhtään minnekään, vaan saan olla vielä tämän päivän ihan vain omassa kotona ja selvitellä päätäni unen maailmasta pois. Mulla ois ollut luurissa herätys vasta seiskan jälkeen, eli reilut pari tuntia olisin vielä saanut nukuttua. No, tässä tapauksessa se on ihan poissuljettu juttu.
Ihmetellä täytyy, mistä tuo mun uneni oikein kumpuaa. En ole katsonut mitään sotaan liittyvää ohjelmaa, tahi elokuvaa. No, tuossa bookcrossingin Sekaisin syksystä-rinkikirjoissa oli kyllä muutama sota-aiheinen kirja, mutta siitähän on jo aikaa vierähtänyt jokunen tovi.
Mutta että näin, neitinen eli unimaailman pyörteissä sotatantereella räiskinnän ja räjähtelyn merkeissä!

lauantai 18. marraskuuta 2017

Sanavarastossani ei ole isä-sanaa

Saattaa sanoa, että olen 99,999 prosenttisesti elänyt ilman isää. Kaksi lapsuudenmuistoa biologisesta isästä on pelottavia.

Ensimmäinen on se, kun biologinen isä uhkasi tappaa äitini ja juostiin äitin kanssa tädin luokse turvaan, asuttiin silloin samassa kerrostalossa, joten pääsimme äitin siskon ovelle kellarikerroksen kautta.

Toinen muisto on, kun minut oli viety biologista isää tapaamaan ja odotimme itseni ikäisen serkkupojan kanssa miestä saapuvaksi.
Asunnossa oli joku vieras nainen meidän kanssa. Kun ulko-ovi kävi, menimme serkkupojan kanssa pöydän alle keittiössä piiloon, sillä pelkäsin biologista isää!

Kolmas muisto tästä kyseisestä henkilöstä on jo ihan aikuisiältä.
Olin tullut hikiseltä pyörälenkiltä hetkeä aiemmin kotiin ja menossa suihkuun, kun ovikello soi. Ovella seisoi rajusti partavedeltä lemahtava äijjä. En heti tunnistanut ihmistä, ei hän esitellyt ihteään mulle, kahtoi vain! Luulin, että on joku jehovantodistaja! Sitten katsahdin henkilöä silmiin ja näin siniset silmät ja kysyin hölmönä:" Mitä sä täällä teet?" Biologinen isä sanoi:" Tulin kahtomaan sua."
En päästänyt ihmistä sisälle kotiini, vaan vaihdoimme muutaman sanan sukulaisteni kohtalosta (mummuni ja kummisetäni olivat kuolleet toissa ja edellisenä vuonna). Äijjä siis halus tietää mun kipeistä asioista heti tuosta noin vain!
Odotin, milloin äijjä lähtee ovelta ja monesti koetin sanoa, että mun täytyy lähteä suihkuun, että tulin just pyörälenkiltä kotiin. Sit viimein osas lähteä!
Enhän mä heti päässyt suihkuun, vaan tuli tarve imuroida kämppä, vaikkei ukko ees käynyt sisällä. Oli niin järkyttävä kokemus nähhä biologinen isä ekaa kertaa pelottavien lapsuusmuistojen jälkeen!
Vanhemmat erosi, kun olin kolmen vanha ja tämä kohtaamisten kesä oli aikaa, kun olin jo 27 vuotias.

Tuosta meni aikaa jotain kuutisen vuotta, kun isänpäivän lähetessä mulle tuli tarve kirjoittaa biologiselle isälle kirje.
Piti vallan väestörekisterikeskuksesta soitella osoitetta kirjeelle. Sehän löytyi ja ennen kirjeen lähettämistä kerkesin käydä asiaa läpi mielenterveystoimistossa omahoitajan kanssa, luin hälle kirjoittamani kirjeen ja nainen kannusti mua lähettämään rohkeasti kirjeen. Niinhän sitten tein. Odotin jännällä, mitä tulee tapahtumaan. Jokunen tovi ehti aikaa kulua, kun sitten eräänä päivänä puhelin soi. Ihminen esitteli itsensä etunimellä ja paikkakunnalla, ei sanonut, että isä tässä hei. Tottahan mä sen ekan puhelun aikana aloin parkumaan, kun olen tällainen herkkä itkemään.
Tuosta hetkestä lähti aristeleva tutustuminen kirjeitse ja muutamalla soitolla vuosittain. Ei siis mitään intoilua yhteydenpidossa. Koskaan tämä henkilö ei sano itseään isäksi.

No, nyt eletään jo vuoden 2017 loppupuolta. Kesällä sain yhden kortin, viime jouluaattona tämä henkilö on viimeksi soittanut mulle.
Keväällä vielä innokkaasti kirjoitin hälle kirjeen ja ajattelin ilahduttaa ihmistä. Mitään vastausta en ole tähänkään päivään mennessä saanut, vaikka kyselin vointia ja että onko käynyt tansseissa.
Ei siis mitään, kerta kaikkiaan!

Isänpäivän lähetessä mietin pitkään, että lähetänkö ihmiselle ees isänpäiväkorttia enää, kun ei tätä tunnu kiinnostavan,mitä mun elämääni kuuluu ja kuinka jakselen nykyään.
Kyllähän mä pitkin hampain postitin kortin matkalle. Viestinä ainoastaan: " T: Anu ", ei yhtään mitään muuta, en raapustanut korttiin mitään ylimääräistä, jota saatoin vielä edellisinä kertoina tehhä.
En tiijä, onko saanut korttia, eikä kyllä kiinnostakaan!

Sen mä jo olen päättänyt, että enää en aio kutoa ihmiselle villasukkia joululahjapakettiin, joita vielä postittelin viime joulun alla. Saa olla ilman! Ei ole ansainnut enää yhtään mitään!

Olen koko elämäni ajan vihannut isänpäivää! Se on vuosi vuoden perään kipeää aikaa mulle! Eikä se helpota. Ei nuita kauheita lapsuusmuistoja hyviksi muuteta!

Siitä olen kiitollinen, että saan puhtaasti tuntea surua, ikävää, katkeruutta, suunnatonta vihaa. Ei ole mielialalääkitystä, jonka sameaan verhoon saattaisin kietoutua turvaan ja siirtää ja siirtää ikäviä kokemuksia. Nyt itken, kun itkettää. Vaikkei itku vie kokemaani minnekään unholaan, se puhdistaa hetkeksi. Itken kerta kerran jälkeen samoja tapahtumia, sille en mahda mitään.
Jaksan uskoa tulevaisuuteen. Minä kyllä pärjään!

torstai 16. marraskuuta 2017

Tiistainen Tuurin reissu

Oli sitten käytävä toistamiseen tänä vuonna Keskisen ostosparatiisissa, sillä mulla oli ukkaasina löytää uudet talvikengät itselleni. Olin katsonut Ykköset-lehdestä, että Nahkapaikka aukiaa vasta kympiltä, mutta lähdin ajeleen jo ysin aikoihin Tuuria kohden.

Mennessä poikkesin tiiraamassa, joskos Onnenkirppis ois auki, vaan sekin aukesi vasta kympiltä ja kello oli siinä vaiheessa vasta jotain puoli kymmenen, eli romupuolelle oli mentävä.

Menin sisälle uudesta, sinisestä ovesta, ihan ekaa kertaa. Kyllähän mä tiesin, että siellä sitä helvetinmoista laajennusta on tehty koko vuosi, silläpä olenkin laistanut koko paikkaa ihan kiitettävästi tammikuun reissun jälkeen. Silloin olin siellä porukoiden kanssa, kun käytiin syömässä äiteen synttärilounas. Siellä kun saapi aina syntymäpäiväsankari ilmaisen lounaan, kun käypi Infossa hakeen lappusen.

Jo silloin tammikussa koetin mettästää uusia talvikenkukeita ittelleni just tuolta romupuolelta, vaan eihän siellä sopivia ollut. Nytkin tahtoi tehhä aika naftia ja sanoinkin jo myyjänaiselle, että pitää vissiin käydä Nahkapaikassa kattomassa, mutta löytyihän tuolta kummiskin miunkin kinttuuni soveltuvat kengät. Hintaa oli aika kiitettävästi, viittä senttiä vajaat 60 euroa! No, jospas ne olisi sitten hintansa väärtti!

Rahaa tuntui uppoovan tuolla reissulla kiva summa, vaikka mitään en oikeestaan ostanut. Kympillä tuli ostettua 3 kipaletta cd-levyjä: Elviksen Love songs, Celine Dionin levy ja Modern Talkingin kokoelma-levy. Koetin etsiä sellaiset levyt, joissa on mahdollisimman monta kipaletta ja jotakuinkin löytyi sellaiset, joita jaksaa ees sen kerran kuunnella. Eihän nuita cd-levyjä paljoo tule ees pyöritettyä soittimessa, kun ei voi samalla kutoa, eikä kirjoittaa. Pitää vaan ottaa sille kuuntelulle oma aika.

Kassoja oli kaupassa käytössä kahdestakymmenestäviidestä se kaksi kassaa, hetken joutui jonottaan.

Mutta kyllä mä niin sanon, että sai olla kyllä tän vuoden viimoinen Keskisen reissu! En jää kyllä mitään sieltä kaipaamaan. Ei siellä enää mitään halpaa ole! Eikä siellä ees huvita kiertää ja koluta enää joka nurkkaa, kun on niin helvetisti laajennettu joka suuntaan! Ihan pilalle mennyt koko pulju!

Kyllä on ikävä sitä 80-luvun Keskisen kauppaa, silloin siellä vielä teki kivoja löytöjä edulliseen hintaan ja jaksoi kivasti kierrellä ja katsella jokaisen kulman ja nurkankin.

Kassalta kun nyt läksin, niin poikkesin ottaan Infosta Suomi 100-arvalla saamani 20 euroa ja samalla piti kysästä, että mistähän suunnasta löytyy ulko-ovi. Eihän tuolla puljussa ossaa kiertää. Kärrytkin pit jättää ulos, kun ei niitten keräyspistettä kassojen tykönä enää ollut. Ihme mesta!

Samaisella reissulla tullessa poikkesin toisen kerran sitten Onnenkirppiksen pihaan, kun oli jo auennut. Ajattelin, että nytpä teen löytöjä siellä. Vaan toisinpa kävi, en löytänyt mitään kivaa, pelkästään ostin keksipussin mukaani.

Ähtäriin tultua piti käydä jokakuukausinen tankkausreissu tekemässä Nesteellä. En osaa apsilla tankata, vaan aina käyn tuolla Nesteellä. Sekään ei oo auki enää sunnuntaisin. Ihmettelinkin sunnuntaina ohi ajaessani, kun oli pulju pimeenä, mut sehän on jo syyskuun alusta saakka ollut kii just sunnuntaisin. No, olenhan mä lapun ovessa nähnyt, mut eihän sitä kaikkea jaksa millään muistaa.

Sellainen shoppailureissu tul tehtyä.


lauantai 11. marraskuuta 2017

Elsa & Fred- elokuva


Netflixiltä katsoin just loppuun tämän elokuvan. 1 h 34 minuuttia kesti. 2014 valmistunut elokuva. Pääosissa: Shirley MacLaine (Elsa) ja Christopher Plummer (Fred).

Elokuva kertoo kahdesta eläkeläisestä, 80 vuotiaasta Fredistä, hän muuttaa 74 vuotiaan Elsan naapuriin. He ystävystyvät, mutta ystävyys ei ole aina helppoa, sillä Elsalla on hiukan paha tapa muunnella totuutta itsestään ja elämästään. Elsa on kuitenkin parantumattomasti sairas, mutta hän ei halua Fredin saavan sitä tietoonsa.
Tämä elokuva sai minut kyllä ilosta kuplimaan ja surulliseksi vuorotellen.
Ihanaa oli, kun elokuvassa pariskunta oli hienossa ravintolassa illallisella ja laskun saatuaan Elsa keksii jotain yllättävää ja saa myös hiukan vastahankaisen Fredin mukaan juttuunsa.
Pariskunta ehtii tehdä pienen rakkaussuhteensa aikana elintärkeän matkan erääseen kauniiseen kaupunkiin, joka on ollut Elsalla nuoruudesta saakka haaveena. Matka oli yllätys Frediltä Elsalle.
Paljon ehtii elokuvassa tapahtua, ihan alusta saakka: hassua, ihanaa ja hauskaa. Mitäpä rakkaustarina olisi, ilman jotain surullisuuttakin. Sitäkin elokuvasta löytyy.
Ihmettelin suuresti Netflixin suomennosta elokuvassa, ihan selviä kirjoitusvirheitä monessa kohtaa, kun oli kyse iästä, oli sana suomennettu isäksi! Monta kertaa kyllä sain hölmistyä suomennoksen suhteen, sillä kyllä mä ymmärrän ihan puhuttua englantia melko sujuvastikin ja siltikin tekstissä vilisi ihan ihme sanoja.
Tämä oli kyllä täydellinen lauantain piristysruiske! Suosittelen lämpimästi!




maanantai 6. marraskuuta 2017

Kira Poutanen: Rakkautta al dente


10.7.2017: kirjastolta eurolla, kovakantinen 242 sivua, WS Bookwell Oy Juva 2010.

Takakansiteksti:
Päämääräni Italiassa:
1. Ota aurinkoa, älä ryppyjä tai auringonpistoksia -rusketu!!!
2. Löydä itsellesi uusi ammatti.
3. Opi pitämään Ericin perheestä.
Laran uusi rakas eric haluaa viedä hänet romanttiselle Caprille ja se on kyllä maailman paras ystävänpäivälahja ikinä! Paitsi että saarella asuu Ericin perhe ja tiedossa on Ericin äidin 60-vuotisjuhlat. Turha siis odotella yllätyskosintaa. Yllätysloma kuitenkin on edessä. Tulossa on karmeaa italialaista sähläilyä, monsterimainen mamma, sisko ja kaveri, nakuilua ja katastrofirusketus. Mutta Lara kulkee nolosta tilanteesta toiseen pystypäin ja päättää ryhtyä muotimaailman tulevaksi mullistajaksi. Pasta naisen tiellä pitää - tosin ei kaidalla tiellä - ja muodin huipun sijaan suomineito löytääkin itsensä aurinkoparatiisin varjoisemmilta kujilta.
Omat tunnelmat kirjasta:
2.11.2017: Tämän otin hyllystäni seuraavaksi luettavaksi :) 
3.11.2017: Tätähän minä kahlaan läpi. 
6.11.2017: Eipä mitenkään erikoinen tarina ollut. Pakotin itseni lukemaan loppuun saakka. Ärsyttävää tarinassa oli se, että kirja oli siis niin saman tyylinen, kuin himoshoppaaja-kirjat, minä teen sitä ja minä teen tätä, mutta tässä oli lisänä päähenkilön kommenteissa enivei-sanaa viljelty joka hemmetin kohtaan, ihan liiaksi. se oli raivostuttavaa! Vaikka mä olenkin tykännyt himoshoppaaja-sarjasta, tästä en voi sanoa kyllä samaa. Tulihan tämäkin luettua pois hyllystä. 

lauantai 4. marraskuuta 2017

Yksinäinen viikonloppu

Eilen jo aloittelin yksinäisen viikonloppuni viettoa. Lämmitin jo iltapäivällä saunan ja kövin ottamassa lauteilla oikein ihanan kuumat ja pitkät löylyt. Töllöstä tuli katseltua vain Kauniit ja rohkeat ja salkkarit, eipä sieltä muuta sitten tullutkaan.
Tänään olen ollut ihan vain kotosalla, tulihan eilen aamusta hoidettua kauppareissukin pois tältä viikkoa.
Tein pari nettitilausta, postin verkkokaupasta tilasin joulupostarit ja lisäksi linnanjuhlat-postarit, niin paketin hinta ylitti naftisti just sen, että säästyin postikuluilta. Sen lisäksi tein myös tilauksen Positiivarit-sivustolta, tilasin ensi vuodeksi muutaman vihkosen päiväkirjan kirjoittamista varten, sit muutamat joulukaenterit ja sellaiset jouluvihkoset. Molemmat tilauset tuli jo maksettua. Nyt vain sitten jännässä odotellaan, että milloin paketit saapuvat perille.
Tänään tein jotain verrattain ihmeellistä tuolla kyökin puolella. Tuli nimittäin eilen ostettua paketillinen lihapihvejä, niitä oli siinä paketissa neljä ja paistoin ne ihan vain uunissa. En niin tykkää kärvennellä lihajuttuja paistinpannulla, uunissa se on niin helppoa. Ihan hyvin onnistuivatten. en niin kovin usein osta lihajuttuja kaupasta, mutta nyt ihan Pyhäinpäivän kunniaksi tul sitten törsättyä. Seuraava lihakerta saattaa ehkä olla itsenäisyyspäivän aika, kenties, ehkä. En osaa sanoa :)
Mulla oli siis tälle päivää ihan ohjelmaakin, siivouksen tynkää ensi viikon kämpän vuositarkastusta varten, vaan onhan päivä vielä huomennakin. Eihän sitä pyhäpäivänä passaa liiaksi ahnehtia hommia, pitää nauttiakin!
Ajatella, että olen asunut tässä asunnossa nyt 21 vuotta ja vasta ensi viikolla on ihka ensimmäinen vuositarkastus! Juu, ja keväällä tuli vuokranmaksulappujen kera vino pino uusia järjestyssääntöjä! mattojen tamppauksellekin on omat kellon aikansa! Joo ja ovesta ei saa mattoa puistella ja mitä ihmeellisempiä kieltoja ja määräyksiä! Että tällaista täällä, Ähtärin kaupungin vuokrakämpissä!

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Cecelia Ahern: Tapaaminen elämän kanssa


16.3.2013: Cdon.comista, tänään postista hain, 7,85e kovakantinen, 520 sivua, suomentanut Terhi Leskinen, Bookwell Oy, Juva, 2012, Gummerus kustannus.

Takakansiteksti:
Lucy Silchesterillä ei mene hyvin. Hänen elämänsä rakkaus jätti hänet, ja hän sai potkut unelmatyöstään. Lucy välttelee ystäviään, vihaa uutta työtänsä ja asuu pienessä vuokrakämpässä vain kissa seuranaan. Hänen elämänsä perustuu valheisiin: hän valehtelee työstään ja työssään, ystävilleen, vanhemmilleen, kaikille - eikä halua kenenkään näkevän, kuinka onneton hän oikeasti on.
Kaikki muuttuu, kun Lucy saa kutsun tapaamiseen oman elämänsä kanssa. Yllätys on suuri, kun Lucysta kaiken tietävä Elämä osoittautuu nuoreksi mieheksi, joka ei vaikuta kovin onnelliselta. Lucyn ja Elämän yhteinen taival ei ala lupaavasti: jokaisesta valheesta, jonka Lucy elämästään kertoo, Elämä kertoo muille jonkin totuuden. Lucy ei voi enää vältellä elämäänsä ja kipeidenkään totuuksien kohtaamista. 

Omat tunnelmat kirjasta:
14.10.2017: Tämä valikoitui nyt seuraavaksi luettavaksi kirjaksi :) 
26.10.2017: Tän kirjan pariin palaudun tänään, pienen tauon jälkeen. 
1.11.2017: Hetkittäin tuntui työläältä lukea näin paksua kirjaa, mutta loppua kohden lukeminen muuttui mukavaksi puuhaksi ja nautin hetkistä tämän tarinan parissa.
Tässäpä muutama koottu kohtaus kirjasta:
sivulla 301: " En ollut suudellut kenenkään kanssa niin pitkään sen jälkeen, kun olin ollut kaksitoistavuotiaana paikallisessa vapaa-aikakeskuksessa järjestetyssä alkuillan diskossa ja Gerard Looney ja minä olimme vaihtaneet sylkeä keskenämme kolmen peräkkäisen hitaan kappaleen ajan vetämättä välillä henkeä."
sivu 303: " Minä panen vielä paremmaksi." Tunsin hänen liikkuvan vieressäni ja sitten haistoin karmean hajun. En voinut olla hihittämättä. "Kiitos." "Teen mitä tahansa sinun vuoksesi." Hän painoi suukon otsalleni.
sivu 465: " Oletko sinä lukenut taas kirjoja? Minähän olen kieltänyt sinua tekemästä niin. Ne herättävät ajatuksia."
Olen kyllä onnellinen, että tämä on nyt luettu.
Ihanaa päästä valikoimaan omasta hyllystä uutta luettavaa!

lauantai 28. lokakuuta 2017

Miksi tunnen huonoa omaatuntoa?

Tänään sen huomasin. Minä tunnen syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa siitä, etten lähde ajelemaan porukoille. Olen jo pariin kertaan ihmetellyt tätä tunnetta ja aamulla sen ymmärsin, että soimaan itseäni siitä, että haluan viettää rauhaisan viikonlopun omassa kotona, enkä lähteä ajelamaan joka viikonloppuiseen tapaan porukoille viettämään lauantaita.
Miksi tunnen näin? En osaa sanoa, mistä syystä tällainen tunne on pinnalla kovin vahvasti.
Viimeksi vajaat kaksi viikkoa sitten ajelin porukoilla vaihdattamassa autoon talvirenkaat. Sen jälkeen en nyt ole siellä suunnalla ajellut. Kyllä me äiteen kanssa on soiteltu, etten mä mitenkään huonoissa väleissä sinne ole. En vaan halua viettää lauantaita joka viikko auton ratissa, vaan haluan tössätä omia hommia ihan vain omassa kotona. Sillä koti tämä minulle on, olenhan ihan pian asunut tässä samassa asunnossa jo 21 vuotta! Ei ole ollut tarvetta muuttaa pois, ainakaan vielä. Koskaanhan se ei ole sanottua, milloin se muuttopäätös tulee.
No, minä jatkan tätä rypemistä huonossa omassatunnossa. Sain sentään aamutuimaan aluille sinivalkoiset sukkaset serkkupoijalle. Nyt jo kudottu niitäkin 20+20 kerrosta molempia sukan varsia.

torstai 26. lokakuuta 2017

Claudia Jameson: Adamin laki


Harlekiini-pokkari, 159 sivua, Painettu Hangon Kirjapainossa 1988, alkuteos Adam`s law 1986, suomentanut Eeva Harju.
Takakansiteksti:
Adam välitti hänestä liiaksi jättääkseen hänet rauhaan.
Kaunis, mutta arpinen Kate Sumner tuli Guernseyn saarelle piileksimään vakuuttuneena siitä, että auto-onnettomuus oli päättänyt hänen uransa valokuvamallina. Hänen onnetonta erakonelämäänsä häiritsi vain Adam de la Mare.
Tämä voimakastahtoinen, lahjakas kuvanveistäjä ei suostunut jättämään Katea omiin oloihinsa. Katen peloista piittaamatta hän pakotti tytön aloittamaan taas elämänsä, palaamaan loistokkaalle uralleen.
Mutta Kate oli muuttunut. Suurkaupunkielämä olisi liian kiihkeää ja tyhjää. Hän kaipasi Guernseyn rauhaa. Ennen kaikkea hän kaipasi Adamia.
Omat tunnelmat kirjasta:
Sain pokkarin 6.3.2015.
24.10.2017: Tänään otin tämän lukuun. Tarvii kunnon hömppäkuurin tuon Sekaisin syksystä-rinkikirjojen jälkeen.
Eka luvun jo lukasin tästä pokkarista. 
26.10.2017: Ihan täydellinen luettava tähän hetkeen! Ihana tuittupää tämä tarinan Kate! Tykkäsin! 

Eilisestä yleisöryntäyksestä asiaa

Minua ihan ja pikkasen vain naurattaa, kun eilen kävin seurailemassa blogikävijämäärää. En ainakaan muista, että moista ois aiemmin käynyt tässä blogissa. Vaan kerta se on ensmäinenkin! Ja ens kerta ain pahin, tai paras tässä kerrassa.
Eilen siis tässä blogissa peräti 361 kävijää, joista 248 lukenut, kuinka huonon arvion annoin Jääskeläisen opuksesta. Kävijöistä 280 suomalaista ja kaiken kaikkiaan kävijöitä siis 10 eri maasta! Aika ihmeellistä tässä mun blogissani! Yleensä kävijöitä on vain jotain kymmenen päivässä, mutta siis nyt eilen mentiin päälle kolomensadan! Kyllä vain, minua naurattaa!

tiistai 24. lokakuuta 2017

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä


TIK TAK, KIIRUHDA! AIKA KULUU KAIKILTA!
Kaarna saa puhelun hoivakodista. Äiti tekee kuolemaa, on tultava pian. Puhelusta alkaa odottamaton tapahtumasarja, joka pakottaa Kaarnan selvittämään äitinsä salaisuuksia.
Juuri tänään Marrasvirran kaupunki juhlii vuotuista syysfestivaaliaan ja ihmiset tungeksivat kaduilla ja usvan peittämässä puutarhassa. Itse menneisyyskin tuntuu naamioituneen kirkkaaseen karnevaalipukuun. Entä mitä kaikkea Kaarnan äiti, kansainvälisen uran tehnyt psykoterapeutti, voisi paljastaa, jos dementian sumuverho väistyisi hetkeksi? Olemmeko vain muistojemme summa vai onko elämä omamme?

Kovakantinen, 342 sivua, Otava Keuruu 2017.

Omat tunnelmat kirjasta:
17.10.2017:Voi kääksyn kääks, taas on rinkikirja täällä. Johan ehdin pari päivää lukea ihan oman hyllyn kirjaa. No, taitaa tämä olla viimoinen näitä Sekaisin syksystä-kirjoja.
Iltapäiväksi on luvattu sadetta, taas kerran, joten hyvin joutaa lukemaan, kun tuli aamulenkkikin just kierrettyä. 
24.10.2017: Siis vihdoin ja viimein tämä viimeinenkin rinkikirja on kahlattu loppuun. Ja kahlaukselta lukeminen tuntuikin! Siis en voi ymmärtää, miksi tällainenkin kirja on kirjoitettu. Latisti kyllä syksyuutuuksien annin ihan täysin. Masentava kirja.
Ensin dementoitunutta naista etsitään kissojen ja koirien kanssa puol kirjaa ja sit hupskiekkaa naine onkin löytynyt ja tarina hypänny eteenpäin. Ja sit se onkin unta. Siis täh???? Missä mun ajatus ei pysynyt perässä???
Sivun 240 jälkeen tapahtunut Miss Marrasvirran itsetuhoisuus ja pistooli sai muistamaan syksyn melkein 20 vuoden takaa, kun sain kuulla veljieni koulukaverin ampuneen itsensä vain 15 vuotiaana! Muisto, niin eläväinen, sai ihan totaalikyyneliin!
Ja mitä tulee ihan kirjan viimeiseen lukuun, niin oli kyllä aika outo lopetus kirjalle. Hyvin ois voinut jättää kirjasta puolet pois. En siis tykännyt, kun ei tässä päästy oikein puusta pitkälle.
No, anteeksi ja kiitos. Halusin vain kertoa rehellisen mielipiteeni lukemasta. Enpä kyllä lisää tämän herran toisia kirjoja toivelistalle, ei tosiaankaan ole tarvetta moiseen.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Tuija Lehtinen: Rakkautta ja glamouria


Seven-pokkari, 608 sivua, Toinen painos, Otava Keuruu 2011.
20.12.2012 huutonetin kautta, 6,39e pokkari.

Takakansiteksti:
Vauhdikkaaseen mallitoimistomaailmaan sijoittuva romaani Mallitoimisto Pandora ja trendikkään kylpylähotellin kiehtovista työntekijöistä ja asiakkaista kertova Lumiruusu tarjoavat mahtavan paketin kuplivaa ja kuohuavaa viihdettä. Mallimaailman kullanhohtoinen glamour, mustasukkaisuusdraamat, juonittelevat kaunottaret ja kylpylän ihmissuhdekuviot takaavat hykerryttävän lukunautinnon. Kutkuttavimpien hahmojen tarina jatkuu läpi koko kirjan: kahden romaanin tapahtumat nivoutuvat sujuvasti yhteen. 

Omat tunnelmat kirjasta:
9.9.2017: aloitin tämän pokkarin lukemisen. 
23.9.2017: Vieläkin luennan kohteena. Olen päässyt jo kirjan toiseen tarinaan, Lumiruusu. 
13.10.2017: Tämän parissa taas vaihteeksi viettänyt lukuhetkiä. Edistyy, edistyy. 
 Ihan jees kokonaisuus tämä kahden tarinan pokkari. Eilen, perjantaina 13.10.2017 sain vihdoin ja viimein kirjan päätökseen. Jo tämä kauan mulla olikin pöydällä luettavana, kun alkoi tupsahdella nuita Sekaisin syksystä-kirjoja luettavaksi, niin tämä joutui jäähylle.
Kirjassa tuttuun tapaan siellä täällä kirjoitusvirheitä, ei mitään uutta.
Aikamoista mylläkkää tarinoissa, ihan molemmissa, miesten suhteen. Aika yllättävä loppu, että kenen miehen kanssa tarinan naisimmeinen lopulta yhteen päätyy.
Kaiken kaikkiaan ihan kiva mieli jäi.

torstai 12. lokakuuta 2017

Heidi Köngäs: Sandra


Otava 2017 Helsinki, 285 sivuinen kovakantinen kirja.
Takakansiteksti:
Minun järkeeni ei millään mahdu, että tästä Yli-Väärin kulmasta tuli äkkiä niin tärkeä maakaistale, että siitä pitää talvipakkasilla taistella oikein pyssyjen kanssa ja pistimet ojossa.
Sisällissota pyyhkäisee Sandran kotipihaan ja kaikki muuttuu. Kohtalokkaiden päivien ja uenttomien öiden mittaan Sandran on vain jaksettava. Jaksettava vaikka maailma on kääntynyt ylösalaisin.

Omat tunnelmat kirjasta:
3.10.2017: Sateisen tuulisena aamuna Sandra saapui luokseni. Tämä nyt sitten jumittaa luonani jonkin aikaa, sillä eilen aloitin vasta tätä edellisen kirjan. Koetan kuitenkin ripeää tahtia lukea kirjat ja laittaa matkalleen. 
12.10.2017: Äsken sain kirjan vihdoin ja viimein luettua loppuun. Olipas rankkaa luettavaa, en voi muuta sanoa.
Tässäpä luetun matkan varrelta tunnelmapaloja:
Suolaa leivän päälle. Lotko tanssija. Naisen rintaa sanotaan nisäksi sivulla 46.
s. 74 ehkä kirjan parhaiten kirjoitettu kohta: " Kevään räikeä valo kiitää jäätä myöten, jään röpöreuna kimaltelee ja minä odotan jo kesää, että laittaisin mökin eteen porkkanamaan."
s. 252 raskasta luettavaa, on itsellä surullinen olo.
s. 273 itku tulee, ei voi mitään.
En oikein osaa muuta kirjasta sanoa. Hieno, mutta raastavan rankka lukukokemus.
 Annoin kirjalle täydet kymmenen tähteä arvostelussa.


tiistai 10. lokakuuta 2017

Olen raivoissani!

Niinkuin sanottua, tämä on minun purkautumiskeinoni, kirjoittaa ajatuksiani tänne blogiin ja nyt tuli sellainen olotila, että oli pakko tulla kirjoittamaan mielensä tyhjäksi raivon aiheista.
Tässä on siis kulunut railut kaksi kuukautta siitä, kun tuo sairaalakierteeni alkoi. Olen saanut hypätä sairaalanmäjellä kiitettävän kerran. Siitä syystä olenkin raivoissani, että ihan turhan takia! Mitään kunnollista syytä oireilleni ei ole löytynyt.
Eilen kävin sitten taas kerran sydänfilmissä ja mulle oli varattu aika myös kardiologille. Siellä mieslekuri sitten teki ultralla sydäntutkimuksen ja vastauksena oli, että mitään kummallista siellä ei ole, että ekassa sydänfilmissä oli joku laiteongelma, että on joku johtumisaika pidentynyt. Ristus vieköön, mikä pelko mulla on koko vitun syksyn ollut persiissä tän asian suhteen!!!! Ja sitten vastaus onkin tällainen, että mitään sydänongelmaa ei ole. Että liikuntaa liikuntaa vaan, että kintut petrautuu, että liikunta auttaa kinttujen turvotukseen.
Viime perjantaina kävin sairaalanmäjellä, kun oli fysioterapian puolelle aika sovittuna. Sain nipun kintun venyttelyohjeita ja sovittiin joulukuulle kontrolliaika jouluviikolle. Joulukuussa pitää myös käydä labrassa verikoikeiden kontrollissa, olen siis nyt ollut rautakuurilla ja sitä pitää vielä jatkaa, että rautavarastot täydentyy.
Kyllä mä olen niin niin raivoissani, kun en ole päässyt elämään kunnolla oikeaa elämääni, vaan tätä syksyä on varjostanut sairaalareissut ja lekurin soittojen odottelut tutkimustuloksista.
Huomen aamulla on sitten vaihteeksi mielenterveystoimistolle psykiatrin juttusille meno, sekin on sellainen  tsekkausaika, että kuinka on sujunut elo, kun tosiaan tammikuun alussa sain jätettyä viimoisenkin mömmön nuista psykoosi-ja mielialalääkkeistä pois. Ja ihan ookoo on mennyt, mitä nyt tosiaan pientä vitutusta on ilmassa näitten reissujen suhteen. No, vielä tuohon ei reissut jää, sillä heti seuraavan viikon maanataille on sovittu omahoitajalle jutteluaika. Ristus notta minnuu vituttaa ja uskallan sen suoraan sanoa, peittelemättä! Eipähän näitä jorinoita kumminkaan kukaan lue, tahi ymmärrä. Että sou long vaan!!!!!!

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa


Kovakantinen kirja, ei sivunumeroita kirjassa lainkaan. Gummerus Kustannus Helsinki 2017.

Takakansiteksti:
On hetkiä, jolloin aikakausi muuttuu.
On lauseita, jotka jakavat ajan kahtia. Yhdellä tällaisella nainen menettää miehensä. Hän seuraa, miten miestä on päivä päivältä vähemmän ja kuinka sekä tuleva että mennyt romahtavat tuntemattomaan - kuin laivat, jotka tippuvat kartan reunalta sinne, missä merihirviöt elävät.
Nainen haluaa merkitä miehen muistiin ennen kuin tämä katoaa. Nainen haluaa todistaa, että hänellä oli kerran mies. Mutta kuvien päälle lipuu toisia kuvia: Kolumbus piirtämässä karttaa, joka asettaa vuoret, saaret ja satamat paikoilleen. Kolumbus huutamassa myrskyyn: " Intia oli siellä!"
Ja nainen miettii: on mahdollista seistä rantahiekassa, piirtää saari kartalle ja antaa sille nimi ja samaan aikaan olla maanosan verran väärässä. Hän muistaa miehensä jokaisen yksityiskohdan ja sanoo: nämä olivat totta.
Ennen kuin mieheni katoaa on brutaalin rehellinen tutkielma todellisuuden odottamattomasta luonteesta ja kipeästä luopumisesta. Ahavan voimakas mutta pakoton ilmaisu tekee uskomattomasta tarinasta ja inhimillisestä tragediasta vavahduttavaa romaanitaidetta.

Omat tunnelmat kirjasta:
Sain kirjan 28.9.2017 ja tämä on siis yksi bookcrossingin puolella järkkäämäni sekaisin syksystä 2017-rinkiläisen hankkima kirja, joka nyt siis tuli luokseni luettavakseni. En lue kirjan takakantta, tai mitään muutakaan tekstiä kirjasta, kirjan sisältämän aiheen kyllä tiedän. Lähden siis melko kylmiltään kirjaa lukemaan.
Uskallan antaa kirjalle vain yhden tähden. Minua häiritsi suuresti, kun kirjassa ei ollut sivunumeroita, mutta kiitos kirjan hankkijalla, että oli löytänyt sivujen määrän rekisteröintiin :)
Tarina vaikutti hyvin seikkaperäiseltä, en ole oppinut, enkä tottunut lukemaan tämän tyylistä tekstiä. Aihe sinällään oli kyllä ihan hyvä, vähempi tämän aiheen kirjoja tulee vastaan. Suurta ihmetystä kirjassa tuottaa Kolumbuksen matkojen kuvaus, miksi tällaista on kirjoitettu tarinaan? Ehkä sen takia, että onhan tämän kirjan tarina eräänlainen matka minuuteen, mutta kumminkin. Olisin paljon mieluummin lukenut tarinaa, jossa ei hypeltäisi aiheesta toiseen. Oli liika "hieno" kirja minun makuuni. Olipa tämäkin ihka ensimmäinen kirja tältä kirjoittajalta, jonka nyt sain sitten luettua. 

maanantai 2. lokakuuta 2017

Rosa Liksom: Everstinna


Like Kustannus Oy Helsinki 2017, kovakantinen kirja, 195 sivua.
Takakansiteksti:
Tämä on minun menheisyys. Tämmösenä mie sen muistan.
Everstinna on yhden yön romaani, sisäinen monologi, joka kasvaa erään ajan anatomiaksi. Kysymys on Suomesta, jossa valmistaudutaan sotaan, eletään Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välissä ja ollaan lujasti kallellaan jälkimmäiseen, kunnes tuo liitto kaatuu. Kysymys on myös toisesta liitosta: perhehelvetistä. Kysymys on vallasta, sen ottamisesta ja siihen alistumisesta - perheessä, juuri itsenäistyneessä valtiossa ja Euroopassa.
Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Rosa Liksom kaivaa esiin luurankoja kansakunnan kaapin sisältä, sen alta, päältä ja kaapin takaa. Edellisellä romaanillaan Hytti nro 6 (2011) hän voitti kirjallisuuden Finlandia- palkinnon. Kirjan käännösoikeudet on myyty yli kahteenkymmeneen maahan.

Omat tunnelmat kirjasta:
28.9.2017: Everstinna löytyi aamun postin joukosta :) 
2.10.2017: Rosa Liksom oli Arto Nybergin ohjelmassa nyt syyskuun alkupäivinä ja ihan sattumalta eksyin TV1:lle ja näin haastattelun. Mielenkiinto Everstinna-kirjaa kohtaan heräsi.
Kun aloin lukea kirjaa, ihan alkumetreillä kirjassa mainittiin sana peski, tuli mieleeni ihan Paula Havasteen Lapinmaa-kirjasarja( Kotasavun Marja, Lapinmaan Nilla, Maaren, samaanien sukua) ja ajattelin, että tämän kirjan tarinaa on varmastikin mukava ja mielenkiintoista lukea. Mutta kuinkas sitten kävikään? Oli omasta mielestäni aikasta työlästä lukea kirjaa lapin murteen takia. Vähän vaikutti siltä, että kirjassa oli sekaisin lapin murretta ja kirjakieltä, se oli häiritsevää.
En kovin tykännyt tästä kirjasta, mutta onhan nyt ainakin yksi Liksomilta ilmestynyt kirja luettu.
Piti vielä mainita, että hyvää kirjassa oli lopussa oleva suomennos-sanasto ja se, että henkilöhahmoista oli jotain mainittu, ei pelkästään nimi.
Tarina oli kaikkiseltaan aika rankkaa ja raakaakin luettavaa, mutta kun Everstinnan elämään tuli Tuomas, niin tarina saipi uuden muodon.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Pitkän tauon jälkeen

Sain aloitettua viikkoni aamulenkillä. Vihdoin ja viimein selätin lenkkipaussin, jolla olin peräti 19 päivää. Se olikin pitkä paussi, kun aloitin lenkkeilyn elokuun alkupäivinä. Nyt tuli siis kierrettyä sauvojen kera tuo tutuksi tullut lenkki ja mikäs oli mimmin käppäillessä, kun aurinko alkoi paistaa :) Mieleni on ihan hyvä lenkin jälkeen, se tuli tarpeeseen!
Kotiin kun tulin ja postin nappasin lootasta mukaani, oli tullut pakettilappunen. Jes, se viime tiistaina tilaamani paketti sieltä Lastenomakauppa.fi- sivustolta on nyt sitten postissa. Minä olen odottanut tekstiviestiä, vaan se tulikin postilappusena, aika jännää. No, tässä vähän päivemmällä käyn hakemassa paketin postipisteestä. Teen tässä pienen nettikierroksen ja käväsen yleareenassa katsomassa eilisiltaisen Korpelan kujanjuoksu-sarjan tän kertaisen osan. Ihanasti aurinko jaksaa paistella :)

lauantai 23. syyskuuta 2017

Lauantaina Netflixiltä

Tänään tuli katsottua tämä elokuva Netflixiltä. Jo pitkään olen ohittanut elokuvan sivustolla ja tänään tuntui olotila ja mielenlaatu soveltuvan tämän elokuvan katseluun. Halusin saada vuodatettua kyyneleitä.
Elokuva kertoo siis erään perheen seliytymistarinan Khao lakin tapaninpäivän 2004 tsunami-onnettomuudesta. Tiesin odottaa kauhukuvia elokuvan tiimoilta, vaan kyllä tämä yllätti järkyttävyydellään. Miten on voitu kuvata vedessä tapahtuvia kohtauksia niin toden tuntuisesti? Sitä ihmettelen suuresti.
Jotenkin tämän elokuvan tapahtumat käyvät hyvin yksiin Amerikkaa kohdanneista hirmumyrskyistä, joista on saanut uutisista lukea viime päivinä.
Tykkäsin kyllä tapahtumista tässä elokuvassa. Roolisuoritukset on vaikuttavia ja näyttelijät osaavat kyllä hommansa todella hyvin.
Tuli vain mieleeni, että kuinka tätä elokuvaa tehdessä nämä elokuvan lapset ovat saaneet työstettyä elokuvan tapahtumat, ettei niistä synny minkäänlaista traumaa. Tässäkin elokuvassa perheessä on kolme eri-ikäistä lasta, joista nuorin on viiden vanha.
Kyyneleitä sain vuodattaa tätä katsoessani.
Jotenkin odotin, että perheestä ois kerrottu, mitä heille nykyään kuuluu, kun tapahtumasta on kulunut 13 vuotta. No, näytettiinhän elokuva oikean perheen yksi valokuva lopuksi.
Wikipediasta tietoa elokuvasta:
Selviytyminen (Lo imposible) on englanninkielinen espanjalainen katastrofielokuva, jonka on ohjannut Juan Antonio Bayona ja käsikirjoittanut Sergio G. Sánchez. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo erään perheen Thaimaan-lomamatkasta ja selviytymisestä vuoden 2004 tsunamin iskiessä. 

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Naomi Watts … Maria Bennett  
 Ewan McGregor … Henry Bennett  
 Tom Holland … Lucas Bennett  
 Samuel Joslin … Thomas Bennett  
 Oaklee Pendergast … Simon Bennett  
 Marta Etura … Simone  
 Sönke Möhring … Karl Schweber  
 Geraldine Chaplin … vanha nainen  


Kannatti katsoa :)


lauantai 16. syyskuuta 2017

Radio Novan pisteet roimasti pakkasen puolella

Teinpä aamuisella nettikierroksella aikamoisen havainnon. Nyt on jotkut räppärit tehneet jotain ihme irvailuvideoita Jari Sillanpään huume-epäilykohusta ja tietenkin radio novan on pitänyt jakaa videojuttulinkkiä sivuillaan. Että mua sitten raivostuttaa, että kehtaavatkin jakaa moisia päivityksiä! Ois ollut mielestäni paljon hienompaa olla jakamatta moista paskaa tuutistaan!  Joku Novan Mikko oli sen päivityksen jakanut novan sivustolla.
Kyllä on novan pisteet nyt pahasti pakkasen puolella! En voi muuten asiaa ilmasta, kun että raivostuttaa sunnattomasti!

perjantai 15. syyskuuta 2017

Päivä pilalla heti aamusta

Nettikierroksella huomasin tutun nimen erään nettilenden linkistä. Vuosien takaisesta luuri-ihastuksesta oli tehty lehtijuttu! Tottahan sitä piti pääpiirteittäin katsella. Kyllä tais olla sama ihminen, jonka tapasin kerran kesällä 1999. Juttu oli lähtenyt kirjeenvaihdosta, joka melko nopsaan siirtyi luurin tekstiviestirumbaksi. Oli melko siirappisia ne viestit. Mutta kuinkas kävikään, kun ihminen tuli sitten kesällä luokseni. Ei halauksia, ei pusuja, ei mitään. Ihan, kuin mitään siirappisia viestejä ei ois ollutkaan koskaan. Mikään ei kipinöinyt ja kuitenkin ihminen oli koiransa kanssa luonani puolitoista viikkoa ruokittavana! Emme ees nukkuneet samassa sängyssä. Aina iltaisin, kun minä menin nukkumaan, ihminen jäi pelaan nintendoa, joka oli veljiltäni lainassa. Minä käytin koiraa lenkillä ja kusitusreissuilla, tein ruoan, pesin pyykit. Ihminen ei tehnyt yhtään mitään. En ymmärrä, kuinka jaksoin tuon ajan olla ihmisen kanssa samassa kämpässä.
Olin helpottunut, kun tuli sitten päivä, että ihminen pakkasi tavaransa ja sanoi adjöö. Eniten mulle tuli sen koiraa ikävä.
Olipas siis karseen kauhee kokemus nähä juttu kyseisestä ihmisestä aamun nettikierroksella. Koko päivää on sitten seurannut huono fiilis ja paskamainen olo. En ees päikkäreitä saanut nukuttua. Piti ottaa imuri esiin ja imuroida kämpästä ees enimmät pölypallerot veks.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Aamu ilman kahvia

Täällä olen herännyt jo puoli tuntia sitten, kymmenen yli viisi tähän uuteen viikkoon. Olin hereillä jo ennen herätyskellon soittoa. Ihan kohtalaisen hyvin sain nukuttua. Menin illalla sänkyyn jo puoli kasilta, että saisin edes jonkinmoiset unet nukuttua, ennen liikenteeseen lähtöä. Onneksi tuota matkaa ei ole kovin montaa kilometriä tuonne sairaalalle.
Täällä olen siis kovasti yrittänyt saada silmiä tottumaan tähän aamuun. Vielä ei voi sanoa, että millainen päivästä tulee, ulkona on pimeää. Pihan puolella sentään jo palaa ulkovalot, vaan tuolla tien puolella ei vielä pala katuvalot.
Suunnittelin pientä kauppareissuakin täksi päiväksi. Saa nähä, teenkö sen samalla reissulla, vai tulenko hörppäämään ne aamusuhveet kotiin ja sitten vasta teen kauppareissun. Sen näkee.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Ahdistuksen aamu

Olen jotakuinkin selvinnyt taas ahdistuskohtauksesta ilman rauhoittavaa. On tullut itkettyä oikein urakalla tähän aamuun. Koetin huilata tuossa sängyllä peiton lämmössä jonkin aikaa. Ajatukset risteilivät mitä hulluimmissa suunnissa, jopa kuolemassa. Siltikin sain itseni, ainakin hetkellisesti pyristeltyä pinnalle synkän mustista ajatuksista.
Oli tarkoituksena lähteä aamusta liikenteeseen, ajella käymään porukoilla. Toisinpa kävi. Heti aamusta ahdisti ajatus lähteä vesisateeseen ajamaan. Kerran tässä kesän aikana ajelin saman reitin ja silloin satoi vettä oikein kunnolla, kaikki auton lasit oli sisältä huurussa, enkä osannut tuuletusjuttua laittaa niin, että ois auttanut. Vettä tosiaan satoi niin, että auton tuulilasit oli nopeimmillaan ja sekään ei auttanut näkyvyyttä. Oli todella, todella pelottavaa ajaa autoa silloin, ihan kyyneleet oli silmissä kaiken lisäksi.
Nyt sitten aamusta pudotteli taaskin vettä ja pelkkä autolla liikenteeseen lähtö ahdisti ja päätin skipata reissun. Kuitenkin ahdistus ei jättänyt minua otteestaan, vaan olotila puski päälle apinan raivolla. Päätin selvitä tilanteesta ilman rauhoittavaa pilleriä.
Tähän saakka olen selvinnyt, mutta tiedän, ettei itkut ole vielä itketty tältä päivää. Ahdistaa niin huominenkin, mulla on heti aamusta puoli kasilta aika labraan ja sitä ennen pitää olla 12 tuntia syömättä, eikä saa aamusella ees kahvia keitellä! Lääkkeet sentään saapi ottaa pienen vesitilkan kanssa. On siis todella koettelemusten ilta ja aamu tiijossa!

lauantai 9. syyskuuta 2017

Päivi Lukkarila & Emilia Mäkinen: En ikinä luovuta


Torstaina  7.9.2017 Cdon.comista koetin tilata, mutta eilen tuli tieto, että on tilapäisesti loppu, vaikka justaan elokuussa ilmestyi.
Tein reissun kirjakauppaan ja löytyi onneksi hyllystä :) 21,90e, kovakantinen, 261 sivua, Karisto Oy Hämeenlinna, Tallinnassa 2017 painettu.

Takakansiteksti:
" Olen asettanut itselleni tavoitteen, joka on unelmanani ollut jo useamman vuoden; kirjoitan kirjan. Kyllä, ihan oikean kirjan."
Emilia asuu pikkupaikkakunnalla, käy seitsemättä luokkaa, ratsastaa, valokuvaa, kirjoittaa kertomuksia, rakastaa vampyyritarinoita ja viettää aikaansa kavereiden kanssa. Yhtenä syyskuun päivänä kaikki muuttuu. Emilia ei saa enää mennä talliin tai maneesiin, vapaan elämän tilalle tulevat sairaalan eristyshuone, sytostaattihoidot, rajut infektiot ja lopulta myös kantasolusiirre. Kuitenkin aina, kun vain on mahdollista, hän haluaa ratsastaa.
Koskettava, elämänkerrallinen kirja vaikeasta sairaudesta, ystävyydestä ja periksiantamattomuudesta.

Sekaisin syksystä 2017-kirja.

8.9.2017: Nyt pääsen loppupäiväksi syventymään tämän kirjan pariin oikein kunnolla, kun turhake-pokkari on luettu loppuun tämän tieltä.
Koskettavaa tarinaa ollut tähän saakka. Lyhyitä lukuja onneksi, joten melko nopsalukuinen. 
9.9.2017: Tämä on kyllä sellainen kirja, jota en pysty yhtä soittoa lukea. Välistä on pakko pitää lukupausseja. Vaikka tarinassa on mukavaa hevostalli-juttuakin, niin koko aika odotan vain, että koska se sairaalajuttu alkaa ja kyllähän tässä aika usein sairaalasta kerrotaan ja sairauden tilasta. 
16:52 sain luettua tämän loppuun. Tämän päivän aikana tuli urakoitua useampi luku. En kyllä yhtään kadu, että tulin hankkineeksi tämän kirjan tätä Sekaisin syksystä 2017-juttua varten. Jollen olisi alkanut etsiä kuumeisesti uutuuskirjaa syksyn tarjonnasta, tuskinpa olisin tähän kirjaan muuten törmännyt.
Kirjassa on mukana pieniä tarinoita ja kirjan sivulla 147 alkaa Kaksi Puuta-tarina ja oi, miten kauniisti kuvattu ja ihana tarina se oli!
Sivulla 183 on Yksinäisen Mummon tarina, joka on kyllä surullisen ihana, saa miltei kyyneleet silmiini.
Sivulla 202 alkava teksti herkistää kyllä mielen. Koetan kovasti olla kyynelehtimättä.
Kunnes sitten, kirjan päätössanoja lukiessani kyyneleet vihdoin valtaavat silmäni ja lukeminen käy vaikeaksi.
Ei voi mitään, tämä on ihanan vaikuttavan koskettavan hieno tarina nuoren tytön kohtalosta. Tätä lukiessa kyllä pystyi eläytymään tytön kokemaan sairaalamiljööseen.
Kerta kaikkiaan hienosti kirjoitettu kirja! Kannatti lukea!

Kirja jääpi odottelemaan uuden kotinsa osoitetta, että kenelle Sekaisin syksystä 2017-ryhmäläisistä tämä matkaapi.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Barbara Cartland: Herttua ja papin tytär

Tämän parempaa kansikuvaa ei googlessa tälle pokkarille ollut, tämäkin on joku huutonetin kuva, mutta tällainen kansi tässä pokkarissa.
Alkuperäisen teoksen nimi: The duke and the preacher`s daughter.
Kirjapaino: Elanders Boktryckeri AB, Kungasbacka 1984, Julkaisija Winthers Forlags ApS Helsinki.
Suomentaja: M. Nopanen.

 Takakansiteksti:
Kun Kingswoodin herttua kuulee, että hänen nuori serkkunsa ja perillisensä, Richard, tappaa miehen uskottoman naisen vilpillisyyden vuoksi, se vain vahvistaa herttuan aiempaa käsitystä. Kaikki naiset ovat samanlaisia - epäluotettavia, kevytmielisiä ja pinnallisia. Hän on vannonut, ettei ikinä mene naimisiin. Mutta hänen on yritettävä löytää Richardille vaimo, joka saisi nuorukaisen unohtamaan ja josta joskus vielä tulisi Kingswoodin herttuatar.

Omat tunnelmat kirjasta:
3.10.2014: Kiitos ihanasta Cartlandin kirjasta, näitä ei ole koskaan liikaa :) 
4.9.2017: Tämä pääsee seuraavaksi lukuvuoroon :) 
8.9.2017: Hetki sitten, 16:01 sain luettua tämän 188 sivuisen pokkarin. Tarinassa oli het vilisemällä kirjoitusvirheitä. Yhdelläkin sivulla Benedictan nimi oli kolmenlaisessa versiossa! Oli todella ärsyttävää lukea, kun tekstiä ei varmastikaan ollut luettu kertaakaan sen suomentamisen jälkeen. Jossain kohdin oli sellaisia sanoja, joista ei kyllä ottanut suurennuslasillakaan selkoo, että mitä kyseinen sana oikein tarkoitti.
Ihan kiva tarina muuten, vaikkei mitenkään sykähdyttänyt, vaikkakin lopussa hehkutettiin herttuan ja papin tyttären autuutta ja ihanaa rakkautta. 

maanantai 4. syyskuuta 2017

Sarah Morgan: Lumihiutaleiden alla


3.11.2015 huutonetin kautta, 3.70e postikuluineen, harlekiinipokkari 366 sivua, suomentanut Virpi Kuusela, Tukholma 2014.

Takakansiteksti:
Lapsena Kayla Green rakasti joulua. Nyt hän haluaa vain, että joulu on ohi - mahdollisimman pian! Kun työ vi hänet talviseen Vermontiin laatimaan sopimusta uuden asiakkaan kanssa, hän on kiitollinen saadessaan tekosyyn vältellä joulunpyhiä.
Jackson O´Neil jätti menestyvän yrityksensä palatakseen kotiin pelastamaa suvun lomakylän konkurssilta. Saatuaan markkinointivelho Kayla Greenin suunnittelemaan markkinointikampanjaa yritykselleen hän uskoo menestyksen häämöttävän horisontissa. Se, että heidän välillään sinkoilee niin paljon kipinöitä, että niistä riittäisi virtaa koko Vermontin jouluvaloille, on vain bonusta!
Kayla on asiantuntija omassa työssään, mutta pulassa Jacksonin kanssa. Jackson saa hänet haaveileman onnellisesta loput ja se on pelottavaa. Tehoaako joulun taika viimein myös naiseen,joka ei ole siihen pitkään aikaan uskonut?

Omat tunnelmat kirjasta:
29.8.2016:Olen päässyt lukuun kolme jo. Ihanaa luettavaa :) 
3.9.2016: Luku 15 on aluillaan ja kirjassa taitaapi olla 19 lukua, että loppupuolella olen jo. 
Lukuun 16 pääsin. Miksi ihmeessä aina seksissä mennään loppuun saakka ja heti. " Hän otti kondomin ja työntyi sisään." Plaa plaa plaa. Vois olla jotain herkkää kerrotaakin, mutta ei, heti vaan aktiin. Pläh. Jää lukematta loppuun. 
4.9.2017: Otanpa tämän takaisin lukuun, kun kirja ollut lootassa päivän päälle vuoden. Ollut niin mielessä tämä pokkarin tarina, että onhan tämä saatettava loppuun saakka :) 
Reilu tunnin verran luin tätä kirjan loppupuolta ja sain pokkarin päätökseen 16:41. Ihan mukava loppu tarinalla tässä vaiheessa. Tällehän on tullut jatkoakin, en tiijä, kuinka monta opusta, eikä niin kiinnostakaan. Hyvä, kun sain tän luettua viimoiselle sivulle saakka ja saan opuksen pois mielestäni :) 

Anneli Kivelä: Katajamäellä kaikki hyvin


 Kirjakaupasta pe.16.6.2017 25,90euroa, kovakantinen, 238 sivua, Karisto Hämeenlinna, Tallinna 2017.

Takakansiteksti:
Uusia asukkaita koululla
Toistalymmentä vuotta kyläkoulua luotsannut Henri Laakso on lähtenyt paikkakunnalta ja Katajamäellä mietitään, millainen on se mies, joka pystyy täyttämään Henrin saappaat. Kun uusi johtajaopettaja sitten kesän alussa ilmestyy Katajamäelle, kyläläiset ovat lentää istualleen: mies onkin nainen! Voiko sievä nuori vaaleaverikkö olla pätevä hommaansa, jota aiemmin on hoitanut mies? Valintaansa joutuu miettimään myös tulokas, kun kaupungin valot, ihmisvilinä ja monenmoiset iltariennot vaihtuvat syksyn tullen Katajamäen hiljaiseloon. Paremmin näyttäisi kyläläisten mielestä sopeutuvan harvapuheinen Rene, joka remontoi ikivanhaa, ränsistynyttä maatilaa. Mutta miksi ja kenelle?
Onneksi kylätoimikunta järjestää entiseen tapaan reipasta ajankulua, jonka tiimoilta riittää jutun juurta kyläkaupan kahvinurkkaukseen. Ja tapahtuuhan kylänraitilla yhtä ja toista ällistyttävää ihan muutenkin!
Rakastettu Katajamäki on ehtinyt jo kahdenteentoista osaansa. Tuttu tienoo ja vakiintunut kyläyhteisö, suolana uudet tuoreet katajamäkeläiset -siinä seurassa ei voi olla viihtymättä!

Omat tunnelmat kirjasta:
30.8.2017 Tämän kirjan otin nyt lukuun eilen iltasella kahdeksan jälkeen :) Luin jo pari lukua kirjasta ja tänään sadesäässä lukeminen jatkuu :) 
31.8.2017 Kirjan lukeminen jatkuu iltasadetta kuunnellen ja illan Diana-ohjelmaa odotellen. 
4.9.2017 Antaisin tälle kirjan tarinalle kymppi plussan, niin ihanaa oli lukea vaihteeksi Katajamäen tarinaa :)
Sivulla 123 oli ihanaa jouluaattoillan kuvausta Hannen palatessa kotiinsa.
Sivulla 155 ihanaa myötätuntoa ja auttamishalua Päivikin kodin tulipalotuhojen hoitoon kyläläisiltä.
Sivulla 196 jo toistamiseen kirjassa rintamiestalo, eikö pitäis olla rintamamiestalo?
14:38 sain luettua kirjan loppuun ja lopussa tuli kyyneleet silmään siitä, että Rene ja Hanne päätyivät yhteen, tai että aloittavat seurustelun. Siihen ajatukseen ainakin kirjan tarina sai minut ja kyllä kyyneleet valuivat siksikin, että nyt on taas yksi Katajamäki-kirja luettu loppuun ja uutta saapi taas odotella, ties kuinka kauan.