lauantai 14. lokakuuta 2017

Tuija Lehtinen: Rakkautta ja glamouria


Seven-pokkari, 608 sivua, Toinen painos, Otava Keuruu 2011.
20.12.2012 huutonetin kautta, 6,39e pokkari.

Takakansiteksti:
Vauhdikkaaseen mallitoimistomaailmaan sijoittuva romaani Mallitoimisto Pandora ja trendikkään kylpylähotellin kiehtovista työntekijöistä ja asiakkaista kertova Lumiruusu tarjoavat mahtavan paketin kuplivaa ja kuohuavaa viihdettä. Mallimaailman kullanhohtoinen glamour, mustasukkaisuusdraamat, juonittelevat kaunottaret ja kylpylän ihmissuhdekuviot takaavat hykerryttävän lukunautinnon. Kutkuttavimpien hahmojen tarina jatkuu läpi koko kirjan: kahden romaanin tapahtumat nivoutuvat sujuvasti yhteen. 

Omat tunnelmat kirjasta:
9.9.2017: aloitin tämän pokkarin lukemisen. 
23.9.2017: Vieläkin luennan kohteena. Olen päässyt jo kirjan toiseen tarinaan, Lumiruusu. 
13.10.2017: Tämän parissa taas vaihteeksi viettänyt lukuhetkiä. Edistyy, edistyy. 
 Ihan jees kokonaisuus tämä kahden tarinan pokkari. Eilen, perjantaina 13.10.2017 sain vihdoin ja viimein kirjan päätökseen. Jo tämä kauan mulla olikin pöydällä luettavana, kun alkoi tupsahdella nuita Sekaisin syksystä-kirjoja luettavaksi, niin tämä joutui jäähylle.
Kirjassa tuttuun tapaan siellä täällä kirjoitusvirheitä, ei mitään uutta.
Aikamoista mylläkkää tarinoissa, ihan molemmissa, miesten suhteen. Aika yllättävä loppu, että kenen miehen kanssa tarinan naisimmeinen lopulta yhteen päätyy.
Kaiken kaikkiaan ihan kiva mieli jäi.

torstai 12. lokakuuta 2017

Heidi Köngäs: Sandra


Otava 2017 Helsinki, 285 sivuinen kovakantinen kirja.
Takakansiteksti:
Minun järkeeni ei millään mahdu, että tästä Yli-Väärin kulmasta tuli äkkiä niin tärkeä maakaistale, että siitä pitää talvipakkasilla taistella oikein pyssyjen kanssa ja pistimet ojossa.
Sisällissota pyyhkäisee Sandran kotipihaan ja kaikki muuttuu. Kohtalokkaiden päivien ja uenttomien öiden mittaan Sandran on vain jaksettava. Jaksettava vaikka maailma on kääntynyt ylösalaisin.

Omat tunnelmat kirjasta:
3.10.2017: Sateisen tuulisena aamuna Sandra saapui luokseni. Tämä nyt sitten jumittaa luonani jonkin aikaa, sillä eilen aloitin vasta tätä edellisen kirjan. Koetan kuitenkin ripeää tahtia lukea kirjat ja laittaa matkalleen. 
12.10.2017: Äsken sain kirjan vihdoin ja viimein luettua loppuun. Olipas rankkaa luettavaa, en voi muuta sanoa.
Tässäpä luetun matkan varrelta tunnelmapaloja:
Suolaa leivän päälle. Lotko tanssija. Naisen rintaa sanotaan nisäksi sivulla 46.
s. 74 ehkä kirjan parhaiten kirjoitettu kohta: " Kevään räikeä valo kiitää jäätä myöten, jään röpöreuna kimaltelee ja minä odotan jo kesää, että laittaisin mökin eteen porkkanamaan."
s. 252 raskasta luettavaa, on itsellä surullinen olo.
s. 273 itku tulee, ei voi mitään.
En oikein osaa muuta kirjasta sanoa. Hieno, mutta raastavan rankka lukukokemus.
 Annoin kirjalle täydet kymmenen tähteä arvostelussa.


tiistai 10. lokakuuta 2017

Olen raivoissani!

Niinkuin sanottua, tämä on minun purkautumiskeinoni, kirjoittaa ajatuksiani tänne blogiin ja nyt tuli sellainen olotila, että oli pakko tulla kirjoittamaan mielensä tyhjäksi raivon aiheista.
Tässä on siis kulunut railut kaksi kuukautta siitä, kun tuo sairaalakierteeni alkoi. Olen saanut hypätä sairaalanmäjellä kiitettävän kerran. Siitä syystä olenkin raivoissani, että ihan turhan takia! Mitään kunnollista syytä oireilleni ei ole löytynyt.
Eilen kävin sitten taas kerran sydänfilmissä ja mulle oli varattu aika myös kardiologille. Siellä mieslekuri sitten teki ultralla sydäntutkimuksen ja vastauksena oli, että mitään kummallista siellä ei ole, että ekassa sydänfilmissä oli joku laiteongelma, että on joku johtumisaika pidentynyt. Ristus vieköön, mikä pelko mulla on koko vitun syksyn ollut persiissä tän asian suhteen!!!! Ja sitten vastaus onkin tällainen, että mitään sydänongelmaa ei ole. Että liikuntaa liikuntaa vaan, että kintut petrautuu, että liikunta auttaa kinttujen turvotukseen.
Viime perjantaina kävin sairaalanmäjellä, kun oli fysioterapian puolelle aika sovittuna. Sain nipun kintun venyttelyohjeita ja sovittiin joulukuulle kontrolliaika jouluviikolle. Joulukuussa pitää myös käydä labrassa verikoikeiden kontrollissa, olen siis nyt ollut rautakuurilla ja sitä pitää vielä jatkaa, että rautavarastot täydentyy.
Kyllä mä olen niin niin raivoissani, kun en ole päässyt elämään kunnolla oikeaa elämääni, vaan tätä syksyä on varjostanut sairaalareissut ja lekurin soittojen odottelut tutkimustuloksista.
Huomen aamulla on sitten vaihteeksi mielenterveystoimistolle psykiatrin juttusille meno, sekin on sellainen  tsekkausaika, että kuinka on sujunut elo, kun tosiaan tammikuun alussa sain jätettyä viimoisenkin mömmön nuista psykoosi-ja mielialalääkkeistä pois. Ja ihan ookoo on mennyt, mitä nyt tosiaan pientä vitutusta on ilmassa näitten reissujen suhteen. No, vielä tuohon ei reissut jää, sillä heti seuraavan viikon maanataille on sovittu omahoitajalle jutteluaika. Ristus notta minnuu vituttaa ja uskallan sen suoraan sanoa, peittelemättä! Eipähän näitä jorinoita kumminkaan kukaan lue, tahi ymmärrä. Että sou long vaan!!!!!!

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa


Kovakantinen kirja, ei sivunumeroita kirjassa lainkaan. Gummerus Kustannus Helsinki 2017.

Takakansiteksti:
On hetkiä, jolloin aikakausi muuttuu.
On lauseita, jotka jakavat ajan kahtia. Yhdellä tällaisella nainen menettää miehensä. Hän seuraa, miten miestä on päivä päivältä vähemmän ja kuinka sekä tuleva että mennyt romahtavat tuntemattomaan - kuin laivat, jotka tippuvat kartan reunalta sinne, missä merihirviöt elävät.
Nainen haluaa merkitä miehen muistiin ennen kuin tämä katoaa. Nainen haluaa todistaa, että hänellä oli kerran mies. Mutta kuvien päälle lipuu toisia kuvia: Kolumbus piirtämässä karttaa, joka asettaa vuoret, saaret ja satamat paikoilleen. Kolumbus huutamassa myrskyyn: " Intia oli siellä!"
Ja nainen miettii: on mahdollista seistä rantahiekassa, piirtää saari kartalle ja antaa sille nimi ja samaan aikaan olla maanosan verran väärässä. Hän muistaa miehensä jokaisen yksityiskohdan ja sanoo: nämä olivat totta.
Ennen kuin mieheni katoaa on brutaalin rehellinen tutkielma todellisuuden odottamattomasta luonteesta ja kipeästä luopumisesta. Ahavan voimakas mutta pakoton ilmaisu tekee uskomattomasta tarinasta ja inhimillisestä tragediasta vavahduttavaa romaanitaidetta.

Omat tunnelmat kirjasta:
Sain kirjan 28.9.2017 ja tämä on siis yksi bookcrossingin puolella järkkäämäni sekaisin syksystä 2017-rinkiläisen hankkima kirja, joka nyt siis tuli luokseni luettavakseni. En lue kirjan takakantta, tai mitään muutakaan tekstiä kirjasta, kirjan sisältämän aiheen kyllä tiedän. Lähden siis melko kylmiltään kirjaa lukemaan.
Uskallan antaa kirjalle vain yhden tähden. Minua häiritsi suuresti, kun kirjassa ei ollut sivunumeroita, mutta kiitos kirjan hankkijalla, että oli löytänyt sivujen määrän rekisteröintiin :)
Tarina vaikutti hyvin seikkaperäiseltä, en ole oppinut, enkä tottunut lukemaan tämän tyylistä tekstiä. Aihe sinällään oli kyllä ihan hyvä, vähempi tämän aiheen kirjoja tulee vastaan. Suurta ihmetystä kirjassa tuottaa Kolumbuksen matkojen kuvaus, miksi tällaista on kirjoitettu tarinaan? Ehkä sen takia, että onhan tämän kirjan tarina eräänlainen matka minuuteen, mutta kumminkin. Olisin paljon mieluummin lukenut tarinaa, jossa ei hypeltäisi aiheesta toiseen. Oli liika "hieno" kirja minun makuuni. Olipa tämäkin ihka ensimmäinen kirja tältä kirjoittajalta, jonka nyt sain sitten luettua. 

maanantai 2. lokakuuta 2017

Rosa Liksom: Everstinna


Like Kustannus Oy Helsinki 2017, kovakantinen kirja, 195 sivua.
Takakansiteksti:
Tämä on minun menheisyys. Tämmösenä mie sen muistan.
Everstinna on yhden yön romaani, sisäinen monologi, joka kasvaa erään ajan anatomiaksi. Kysymys on Suomesta, jossa valmistaudutaan sotaan, eletään Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välissä ja ollaan lujasti kallellaan jälkimmäiseen, kunnes tuo liitto kaatuu. Kysymys on myös toisesta liitosta: perhehelvetistä. Kysymys on vallasta, sen ottamisesta ja siihen alistumisesta - perheessä, juuri itsenäistyneessä valtiossa ja Euroopassa.
Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Rosa Liksom kaivaa esiin luurankoja kansakunnan kaapin sisältä, sen alta, päältä ja kaapin takaa. Edellisellä romaanillaan Hytti nro 6 (2011) hän voitti kirjallisuuden Finlandia- palkinnon. Kirjan käännösoikeudet on myyty yli kahteenkymmeneen maahan.

Omat tunnelmat kirjasta:
28.9.2017: Everstinna löytyi aamun postin joukosta :) 
2.10.2017: Rosa Liksom oli Arto Nybergin ohjelmassa nyt syyskuun alkupäivinä ja ihan sattumalta eksyin TV1:lle ja näin haastattelun. Mielenkiinto Everstinna-kirjaa kohtaan heräsi.
Kun aloin lukea kirjaa, ihan alkumetreillä kirjassa mainittiin sana peski, tuli mieleeni ihan Paula Havasteen Lapinmaa-kirjasarja( Kotasavun Marja, Lapinmaan Nilla, Maaren, samaanien sukua) ja ajattelin, että tämän kirjan tarinaa on varmastikin mukava ja mielenkiintoista lukea. Mutta kuinkas sitten kävikään? Oli omasta mielestäni aikasta työlästä lukea kirjaa lapin murteen takia. Vähän vaikutti siltä, että kirjassa oli sekaisin lapin murretta ja kirjakieltä, se oli häiritsevää.
En kovin tykännyt tästä kirjasta, mutta onhan nyt ainakin yksi Liksomilta ilmestynyt kirja luettu.
Piti vielä mainita, että hyvää kirjassa oli lopussa oleva suomennos-sanasto ja se, että henkilöhahmoista oli jotain mainittu, ei pelkästään nimi.
Tarina oli kaikkiseltaan aika rankkaa ja raakaakin luettavaa, mutta kun Everstinnan elämään tuli Tuomas, niin tarina saipi uuden muodon.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Pitkän tauon jälkeen

Sain aloitettua viikkoni aamulenkillä. Vihdoin ja viimein selätin lenkkipaussin, jolla olin peräti 19 päivää. Se olikin pitkä paussi, kun aloitin lenkkeilyn elokuun alkupäivinä. Nyt tuli siis kierrettyä sauvojen kera tuo tutuksi tullut lenkki ja mikäs oli mimmin käppäillessä, kun aurinko alkoi paistaa :) Mieleni on ihan hyvä lenkin jälkeen, se tuli tarpeeseen!
Kotiin kun tulin ja postin nappasin lootasta mukaani, oli tullut pakettilappunen. Jes, se viime tiistaina tilaamani paketti sieltä Lastenomakauppa.fi- sivustolta on nyt sitten postissa. Minä olen odottanut tekstiviestiä, vaan se tulikin postilappusena, aika jännää. No, tässä vähän päivemmällä käyn hakemassa paketin postipisteestä. Teen tässä pienen nettikierroksen ja käväsen yleareenassa katsomassa eilisiltaisen Korpelan kujanjuoksu-sarjan tän kertaisen osan. Ihanasti aurinko jaksaa paistella :)

lauantai 23. syyskuuta 2017

Lauantaina Netflixiltä

Tänään tuli katsottua tämä elokuva Netflixiltä. Jo pitkään olen ohittanut elokuvan sivustolla ja tänään tuntui olotila ja mielenlaatu soveltuvan tämän elokuvan katseluun. Halusin saada vuodatettua kyyneleitä.
Elokuva kertoo siis erään perheen seliytymistarinan Khao lakin tapaninpäivän 2004 tsunami-onnettomuudesta. Tiesin odottaa kauhukuvia elokuvan tiimoilta, vaan kyllä tämä yllätti järkyttävyydellään. Miten on voitu kuvata vedessä tapahtuvia kohtauksia niin toden tuntuisesti? Sitä ihmettelen suuresti.
Jotenkin tämän elokuvan tapahtumat käyvät hyvin yksiin Amerikkaa kohdanneista hirmumyrskyistä, joista on saanut uutisista lukea viime päivinä.
Tykkäsin kyllä tapahtumista tässä elokuvassa. Roolisuoritukset on vaikuttavia ja näyttelijät osaavat kyllä hommansa todella hyvin.
Tuli vain mieleeni, että kuinka tätä elokuvaa tehdessä nämä elokuvan lapset ovat saaneet työstettyä elokuvan tapahtumat, ettei niistä synny minkäänlaista traumaa. Tässäkin elokuvassa perheessä on kolme eri-ikäistä lasta, joista nuorin on viiden vanha.
Kyyneleitä sain vuodattaa tätä katsoessani.
Jotenkin odotin, että perheestä ois kerrottu, mitä heille nykyään kuuluu, kun tapahtumasta on kulunut 13 vuotta. No, näytettiinhän elokuva oikean perheen yksi valokuva lopuksi.
Wikipediasta tietoa elokuvasta:
Selviytyminen (Lo imposible) on englanninkielinen espanjalainen katastrofielokuva, jonka on ohjannut Juan Antonio Bayona ja käsikirjoittanut Sergio G. Sánchez. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo erään perheen Thaimaan-lomamatkasta ja selviytymisestä vuoden 2004 tsunamin iskiessä. 

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Naomi Watts … Maria Bennett  
 Ewan McGregor … Henry Bennett  
 Tom Holland … Lucas Bennett  
 Samuel Joslin … Thomas Bennett  
 Oaklee Pendergast … Simon Bennett  
 Marta Etura … Simone  
 Sönke Möhring … Karl Schweber  
 Geraldine Chaplin … vanha nainen  


Kannatti katsoa :)


lauantai 16. syyskuuta 2017

Radio Novan pisteet roimasti pakkasen puolella

Teinpä aamuisella nettikierroksella aikamoisen havainnon. Nyt on jotkut räppärit tehneet jotain ihme irvailuvideoita Jari Sillanpään huume-epäilykohusta ja tietenkin radio novan on pitänyt jakaa videojuttulinkkiä sivuillaan. Että mua sitten raivostuttaa, että kehtaavatkin jakaa moisia päivityksiä! Ois ollut mielestäni paljon hienompaa olla jakamatta moista paskaa tuutistaan!  Joku Novan Mikko oli sen päivityksen jakanut novan sivustolla.
Kyllä on novan pisteet nyt pahasti pakkasen puolella! En voi muuten asiaa ilmasta, kun että raivostuttaa sunnattomasti!

perjantai 15. syyskuuta 2017

Päivä pilalla heti aamusta

Nettikierroksella huomasin tutun nimen erään nettilenden linkistä. Vuosien takaisesta luuri-ihastuksesta oli tehty lehtijuttu! Tottahan sitä piti pääpiirteittäin katsella. Kyllä tais olla sama ihminen, jonka tapasin kerran kesällä 1999. Juttu oli lähtenyt kirjeenvaihdosta, joka melko nopsaan siirtyi luurin tekstiviestirumbaksi. Oli melko siirappisia ne viestit. Mutta kuinkas kävikään, kun ihminen tuli sitten kesällä luokseni. Ei halauksia, ei pusuja, ei mitään. Ihan, kuin mitään siirappisia viestejä ei ois ollutkaan koskaan. Mikään ei kipinöinyt ja kuitenkin ihminen oli koiransa kanssa luonani puolitoista viikkoa ruokittavana! Emme ees nukkuneet samassa sängyssä. Aina iltaisin, kun minä menin nukkumaan, ihminen jäi pelaan nintendoa, joka oli veljiltäni lainassa. Minä käytin koiraa lenkillä ja kusitusreissuilla, tein ruoan, pesin pyykit. Ihminen ei tehnyt yhtään mitään. En ymmärrä, kuinka jaksoin tuon ajan olla ihmisen kanssa samassa kämpässä.
Olin helpottunut, kun tuli sitten päivä, että ihminen pakkasi tavaransa ja sanoi adjöö. Eniten mulle tuli sen koiraa ikävä.
Olipas siis karseen kauhee kokemus nähä juttu kyseisestä ihmisestä aamun nettikierroksella. Koko päivää on sitten seurannut huono fiilis ja paskamainen olo. En ees päikkäreitä saanut nukuttua. Piti ottaa imuri esiin ja imuroida kämpästä ees enimmät pölypallerot veks.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Aamu ilman kahvia

Täällä olen herännyt jo puoli tuntia sitten, kymmenen yli viisi tähän uuteen viikkoon. Olin hereillä jo ennen herätyskellon soittoa. Ihan kohtalaisen hyvin sain nukuttua. Menin illalla sänkyyn jo puoli kasilta, että saisin edes jonkinmoiset unet nukuttua, ennen liikenteeseen lähtöä. Onneksi tuota matkaa ei ole kovin montaa kilometriä tuonne sairaalalle.
Täällä olen siis kovasti yrittänyt saada silmiä tottumaan tähän aamuun. Vielä ei voi sanoa, että millainen päivästä tulee, ulkona on pimeää. Pihan puolella sentään jo palaa ulkovalot, vaan tuolla tien puolella ei vielä pala katuvalot.
Suunnittelin pientä kauppareissuakin täksi päiväksi. Saa nähä, teenkö sen samalla reissulla, vai tulenko hörppäämään ne aamusuhveet kotiin ja sitten vasta teen kauppareissun. Sen näkee.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Ahdistuksen aamu

Olen jotakuinkin selvinnyt taas ahdistuskohtauksesta ilman rauhoittavaa. On tullut itkettyä oikein urakalla tähän aamuun. Koetin huilata tuossa sängyllä peiton lämmössä jonkin aikaa. Ajatukset risteilivät mitä hulluimmissa suunnissa, jopa kuolemassa. Siltikin sain itseni, ainakin hetkellisesti pyristeltyä pinnalle synkän mustista ajatuksista.
Oli tarkoituksena lähteä aamusta liikenteeseen, ajella käymään porukoilla. Toisinpa kävi. Heti aamusta ahdisti ajatus lähteä vesisateeseen ajamaan. Kerran tässä kesän aikana ajelin saman reitin ja silloin satoi vettä oikein kunnolla, kaikki auton lasit oli sisältä huurussa, enkä osannut tuuletusjuttua laittaa niin, että ois auttanut. Vettä tosiaan satoi niin, että auton tuulilasit oli nopeimmillaan ja sekään ei auttanut näkyvyyttä. Oli todella, todella pelottavaa ajaa autoa silloin, ihan kyyneleet oli silmissä kaiken lisäksi.
Nyt sitten aamusta pudotteli taaskin vettä ja pelkkä autolla liikenteeseen lähtö ahdisti ja päätin skipata reissun. Kuitenkin ahdistus ei jättänyt minua otteestaan, vaan olotila puski päälle apinan raivolla. Päätin selvitä tilanteesta ilman rauhoittavaa pilleriä.
Tähän saakka olen selvinnyt, mutta tiedän, ettei itkut ole vielä itketty tältä päivää. Ahdistaa niin huominenkin, mulla on heti aamusta puoli kasilta aika labraan ja sitä ennen pitää olla 12 tuntia syömättä, eikä saa aamusella ees kahvia keitellä! Lääkkeet sentään saapi ottaa pienen vesitilkan kanssa. On siis todella koettelemusten ilta ja aamu tiijossa!

lauantai 9. syyskuuta 2017

Päivi Lukkarila & Emilia Mäkinen: En ikinä luovuta


Torstaina  7.9.2017 Cdon.comista koetin tilata, mutta eilen tuli tieto, että on tilapäisesti loppu, vaikka justaan elokuussa ilmestyi.
Tein reissun kirjakauppaan ja löytyi onneksi hyllystä :) 21,90e, kovakantinen, 261 sivua, Karisto Oy Hämeenlinna, Tallinnassa 2017 painettu.

Takakansiteksti:
" Olen asettanut itselleni tavoitteen, joka on unelmanani ollut jo useamman vuoden; kirjoitan kirjan. Kyllä, ihan oikean kirjan."
Emilia asuu pikkupaikkakunnalla, käy seitsemättä luokkaa, ratsastaa, valokuvaa, kirjoittaa kertomuksia, rakastaa vampyyritarinoita ja viettää aikaansa kavereiden kanssa. Yhtenä syyskuun päivänä kaikki muuttuu. Emilia ei saa enää mennä talliin tai maneesiin, vapaan elämän tilalle tulevat sairaalan eristyshuone, sytostaattihoidot, rajut infektiot ja lopulta myös kantasolusiirre. Kuitenkin aina, kun vain on mahdollista, hän haluaa ratsastaa.
Koskettava, elämänkerrallinen kirja vaikeasta sairaudesta, ystävyydestä ja periksiantamattomuudesta.

Sekaisin syksystä 2017-kirja.

8.9.2017: Nyt pääsen loppupäiväksi syventymään tämän kirjan pariin oikein kunnolla, kun turhake-pokkari on luettu loppuun tämän tieltä.
Koskettavaa tarinaa ollut tähän saakka. Lyhyitä lukuja onneksi, joten melko nopsalukuinen. 
9.9.2017: Tämä on kyllä sellainen kirja, jota en pysty yhtä soittoa lukea. Välistä on pakko pitää lukupausseja. Vaikka tarinassa on mukavaa hevostalli-juttuakin, niin koko aika odotan vain, että koska se sairaalajuttu alkaa ja kyllähän tässä aika usein sairaalasta kerrotaan ja sairauden tilasta. 
16:52 sain luettua tämän loppuun. Tämän päivän aikana tuli urakoitua useampi luku. En kyllä yhtään kadu, että tulin hankkineeksi tämän kirjan tätä Sekaisin syksystä 2017-juttua varten. Jollen olisi alkanut etsiä kuumeisesti uutuuskirjaa syksyn tarjonnasta, tuskinpa olisin tähän kirjaan muuten törmännyt.
Kirjassa on mukana pieniä tarinoita ja kirjan sivulla 147 alkaa Kaksi Puuta-tarina ja oi, miten kauniisti kuvattu ja ihana tarina se oli!
Sivulla 183 on Yksinäisen Mummon tarina, joka on kyllä surullisen ihana, saa miltei kyyneleet silmiini.
Sivulla 202 alkava teksti herkistää kyllä mielen. Koetan kovasti olla kyynelehtimättä.
Kunnes sitten, kirjan päätössanoja lukiessani kyyneleet vihdoin valtaavat silmäni ja lukeminen käy vaikeaksi.
Ei voi mitään, tämä on ihanan vaikuttavan koskettavan hieno tarina nuoren tytön kohtalosta. Tätä lukiessa kyllä pystyi eläytymään tytön kokemaan sairaalamiljööseen.
Kerta kaikkiaan hienosti kirjoitettu kirja! Kannatti lukea!

Kirja jääpi odottelemaan uuden kotinsa osoitetta, että kenelle Sekaisin syksystä 2017-ryhmäläisistä tämä matkaapi.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Barbara Cartland: Herttua ja papin tytär

Tämän parempaa kansikuvaa ei googlessa tälle pokkarille ollut, tämäkin on joku huutonetin kuva, mutta tällainen kansi tässä pokkarissa.
Alkuperäisen teoksen nimi: The duke and the preacher`s daughter.
Kirjapaino: Elanders Boktryckeri AB, Kungasbacka 1984, Julkaisija Winthers Forlags ApS Helsinki.
Suomentaja: M. Nopanen.

 Takakansiteksti:
Kun Kingswoodin herttua kuulee, että hänen nuori serkkunsa ja perillisensä, Richard, tappaa miehen uskottoman naisen vilpillisyyden vuoksi, se vain vahvistaa herttuan aiempaa käsitystä. Kaikki naiset ovat samanlaisia - epäluotettavia, kevytmielisiä ja pinnallisia. Hän on vannonut, ettei ikinä mene naimisiin. Mutta hänen on yritettävä löytää Richardille vaimo, joka saisi nuorukaisen unohtamaan ja josta joskus vielä tulisi Kingswoodin herttuatar.

Omat tunnelmat kirjasta:
3.10.2014: Kiitos ihanasta Cartlandin kirjasta, näitä ei ole koskaan liikaa :) 
4.9.2017: Tämä pääsee seuraavaksi lukuvuoroon :) 
8.9.2017: Hetki sitten, 16:01 sain luettua tämän 188 sivuisen pokkarin. Tarinassa oli het vilisemällä kirjoitusvirheitä. Yhdelläkin sivulla Benedictan nimi oli kolmenlaisessa versiossa! Oli todella ärsyttävää lukea, kun tekstiä ei varmastikaan ollut luettu kertaakaan sen suomentamisen jälkeen. Jossain kohdin oli sellaisia sanoja, joista ei kyllä ottanut suurennuslasillakaan selkoo, että mitä kyseinen sana oikein tarkoitti.
Ihan kiva tarina muuten, vaikkei mitenkään sykähdyttänyt, vaikkakin lopussa hehkutettiin herttuan ja papin tyttären autuutta ja ihanaa rakkautta. 

maanantai 4. syyskuuta 2017

Sarah Morgan: Lumihiutaleiden alla


3.11.2015 huutonetin kautta, 3.70e postikuluineen, harlekiinipokkari 366 sivua, suomentanut Virpi Kuusela, Tukholma 2014.

Takakansiteksti:
Lapsena Kayla Green rakasti joulua. Nyt hän haluaa vain, että joulu on ohi - mahdollisimman pian! Kun työ vi hänet talviseen Vermontiin laatimaan sopimusta uuden asiakkaan kanssa, hän on kiitollinen saadessaan tekosyyn vältellä joulunpyhiä.
Jackson O´Neil jätti menestyvän yrityksensä palatakseen kotiin pelastamaa suvun lomakylän konkurssilta. Saatuaan markkinointivelho Kayla Greenin suunnittelemaan markkinointikampanjaa yritykselleen hän uskoo menestyksen häämöttävän horisontissa. Se, että heidän välillään sinkoilee niin paljon kipinöitä, että niistä riittäisi virtaa koko Vermontin jouluvaloille, on vain bonusta!
Kayla on asiantuntija omassa työssään, mutta pulassa Jacksonin kanssa. Jackson saa hänet haaveileman onnellisesta loput ja se on pelottavaa. Tehoaako joulun taika viimein myös naiseen,joka ei ole siihen pitkään aikaan uskonut?

Omat tunnelmat kirjasta:
29.8.2016:Olen päässyt lukuun kolme jo. Ihanaa luettavaa :) 
3.9.2016: Luku 15 on aluillaan ja kirjassa taitaapi olla 19 lukua, että loppupuolella olen jo. 
Lukuun 16 pääsin. Miksi ihmeessä aina seksissä mennään loppuun saakka ja heti. " Hän otti kondomin ja työntyi sisään." Plaa plaa plaa. Vois olla jotain herkkää kerrotaakin, mutta ei, heti vaan aktiin. Pläh. Jää lukematta loppuun. 
4.9.2017: Otanpa tämän takaisin lukuun, kun kirja ollut lootassa päivän päälle vuoden. Ollut niin mielessä tämä pokkarin tarina, että onhan tämä saatettava loppuun saakka :) 
Reilu tunnin verran luin tätä kirjan loppupuolta ja sain pokkarin päätökseen 16:41. Ihan mukava loppu tarinalla tässä vaiheessa. Tällehän on tullut jatkoakin, en tiijä, kuinka monta opusta, eikä niin kiinnostakaan. Hyvä, kun sain tän luettua viimoiselle sivulle saakka ja saan opuksen pois mielestäni :) 

Anneli Kivelä: Katajamäellä kaikki hyvin


 Kirjakaupasta pe.16.6.2017 25,90euroa, kovakantinen, 238 sivua, Karisto Hämeenlinna, Tallinna 2017.

Takakansiteksti:
Uusia asukkaita koululla
Toistalymmentä vuotta kyläkoulua luotsannut Henri Laakso on lähtenyt paikkakunnalta ja Katajamäellä mietitään, millainen on se mies, joka pystyy täyttämään Henrin saappaat. Kun uusi johtajaopettaja sitten kesän alussa ilmestyy Katajamäelle, kyläläiset ovat lentää istualleen: mies onkin nainen! Voiko sievä nuori vaaleaverikkö olla pätevä hommaansa, jota aiemmin on hoitanut mies? Valintaansa joutuu miettimään myös tulokas, kun kaupungin valot, ihmisvilinä ja monenmoiset iltariennot vaihtuvat syksyn tullen Katajamäen hiljaiseloon. Paremmin näyttäisi kyläläisten mielestä sopeutuvan harvapuheinen Rene, joka remontoi ikivanhaa, ränsistynyttä maatilaa. Mutta miksi ja kenelle?
Onneksi kylätoimikunta järjestää entiseen tapaan reipasta ajankulua, jonka tiimoilta riittää jutun juurta kyläkaupan kahvinurkkaukseen. Ja tapahtuuhan kylänraitilla yhtä ja toista ällistyttävää ihan muutenkin!
Rakastettu Katajamäki on ehtinyt jo kahdenteentoista osaansa. Tuttu tienoo ja vakiintunut kyläyhteisö, suolana uudet tuoreet katajamäkeläiset -siinä seurassa ei voi olla viihtymättä!

Omat tunnelmat kirjasta:
30.8.2017 Tämän kirjan otin nyt lukuun eilen iltasella kahdeksan jälkeen :) Luin jo pari lukua kirjasta ja tänään sadesäässä lukeminen jatkuu :) 
31.8.2017 Kirjan lukeminen jatkuu iltasadetta kuunnellen ja illan Diana-ohjelmaa odotellen. 
4.9.2017 Antaisin tälle kirjan tarinalle kymppi plussan, niin ihanaa oli lukea vaihteeksi Katajamäen tarinaa :)
Sivulla 123 oli ihanaa jouluaattoillan kuvausta Hannen palatessa kotiinsa.
Sivulla 155 ihanaa myötätuntoa ja auttamishalua Päivikin kodin tulipalotuhojen hoitoon kyläläisiltä.
Sivulla 196 jo toistamiseen kirjassa rintamiestalo, eikö pitäis olla rintamamiestalo?
14:38 sain luettua kirjan loppuun ja lopussa tuli kyyneleet silmään siitä, että Rene ja Hanne päätyivät yhteen, tai että aloittavat seurustelun. Siihen ajatukseen ainakin kirjan tarina sai minut ja kyllä kyyneleet valuivat siksikin, että nyt on taas yksi Katajamäki-kirja luettu loppuun ja uutta saapi taas odotella, ties kuinka kauan. 

lauantai 2. syyskuuta 2017

Kerstin Johansson I Backe: Näkymätön Elina



6.10.2016 saatu bookcrossing-kirja, seven-pokkari, 124 sivua, Otava Keuruu 2006, suomentanut Kirsti Johansson.

Takakansiteksti:
Koulussa Elina ei ole kukaan. Vaikka hän kuinka yrittää saada selvää kummallisista ruotsinkielisistä sanoista, opettaja löytää vain moitittavaa. Elina tuntee kutistuvansa yhä pienemmäksi ja kouluunmeno muuttuu yhä vaikeammaksi. Suo on Elinan valtakuntaa. Siellä hänen nimensä on Solveig ja hänellä on näkymättömiä ystäviä: Hieno-Keiju, Kukka-Koivu ja Taika-Feeri. Eikä kukaan muu tiedä, että suolla asuu myös isän henki, jolle Elina voi kertoa kaiken. Sitten koulun ruokalassa tapahtuu jotain nöyryyttävää. Mutta Elina ei aio antaa periksi. Ennemmin hän muuttuu vaikka näkymättömäksi.

Omat tunnelmat kirjasta:
6.10.2016: Kiitos valevoittaja-kirjasta. Onneksi ei voitto osunut kohdalle, on nimittäin ihan riittämiin kirjoja hyllyissä :) Mutta ihanaa oli saada tämä kirjanen ja voi olla, että tämä tulee luettua aika piakkoin. Kaunis kiitos Helsinki-kortista ja oikeista postimerkeistä, joita paketin päällä oli, molemmat lähtee keräykseen. 
2.9.2017: Luin tämän 10:46-14:15 aikana tänään, pieniä välipausseja lukuunottamatta. Ei vaan voinut pitää liikaa taukoja. Tämä oli kyllä varsin koskettavan traaginen tarina. Mua otti kyllä päähän sivun 93 tuntumassa se, kun koulun opettaja Tora Holm ohitti lukutunnilla Elinan, kuin ilmaa vaan. Todella törkeetä! Loppupuolella kirjaa tuli itkettyäkin, niin vahvasti tämä kirjan tarina vaikutti minuun. 


torstai 31. elokuuta 2017

Kaksikymmentä vuotta sitten



On kulunut tasan kaksikymmentä vuotta siitä, kun aamusella uutisista sai kuulla hirveitä uutisia, ihanaakin ihanampi Walesin prinsessa Diana oli kuollut auto-onnettomuudessa.
Muistan tuon aamun hyvin, sillä olin silloin viikonloppua viettämässä kotoporukoiden luona. Olin vuotta aiemmin muuttanut tänne Ähtäriin. En ollut uskoa uutisia todeksi, mutta kun sitten aloin nähdä uutiskuvia ryttyyn menneestä autosta, niin asia hiljalleen meni tajuntaan: kyllä se on totta! Eihän niitä uutisia kuivin silmin kyllä tullut katseltua.
Tänä syksynä sitten telkkarista on tullut katseltua joka ainut Dianaa koskeva ohjelma. Tänäänkin tulee iltasella ysin aikoihin Frii-kanavalta yksi Diana-ohjelma ja aion kyllä katsoa sen.
Tässä jokin aika sitten Iltalehden lisälehtenä saipi ostaa Diana-lehden, olen sen jo katsellut läpi, mutten ole lukenut kirjoituksia siitä. Saa nähä, joskos tänään ehtisin siihen paremmin perehtyä.
Olisi se vaan ollut ihanaa saada seurata Dianan elämää, mutta toisin kävi.
Lepää rauhassa.

tiistai 29. elokuuta 2017

Danielle Steel: Toiveiden lapset

Olen saanut tämän kirjan bookcrossingin kautta synttärilahjaksi 1.4.2015. Kovakantinen 347 sivuinen, WSOY Juva 1994, suomentanut Kaisa Luntinen.

Takakansiteksti:
Kolme pariskuntaa perustamassa perhettä, ihmisiä unelmoimassa omista lapsista -kuulostaa luonnolliselta, mutta asiat eivät aina suju niin kuin toivotaan.
Dianalla ja Andrewilla tuntuu olevan kaikkea: vaurautta, menestystä ja ystäviä. Diana kiusoittelee miestään lupaamalla tehdä lapsen jo kuherruskuukauden aikana. Mutta aika kuluu, eikä vauvaa vain ala kuulua. Särkyykö toiveiden mukana myös avioliitto?
Orpo Charlie on aina haaveillut suuresta perheestä, mutta hänen morsiammellaan Barbiella on toisenlaisia suunnitelmia. Hän on näyttelijätär, joka haluaa nähdä nimensä isoin kirjaimin otsikoissa. Charlie luottaa siihen, että lapsi muuttaa kaiken, mutta hän joutuu kokemaan ankaran pettymyksen.
Nelissäkymmenissä oleva Pilar hämmästyttää ystävänsä menemällä naimisiin kuusikymppisen Bradin kanssa, jolla on kaksi aikuista lasta. he ovat onnellisia kahdestaan - kunnes Pilar alkaa miettiä, katuisiko jälkeenpäin, ettei ole hankkinut lasta. Onko mieletöntä aloittaa niin myöhään? Mitä apukeinoja lääketiede voi tarjota?
Danielle Steel kertoo arasta aiheesta, mutta hänen romaaninsa on myös kaunis muistutus, että rakkaus voittaa kaiken.

Omat tunnelmat kirjasta:
Aloin lukea 22.8.2017 tätä kirjaa.
Tänään 29.8.2017 Just äsken, 18:20 sain tämän luettua. Ihan täydellinen lukukokemus tähän syksyiseen hetkeen! Ensimmäinen luku kirjasta tuntui kyllä kamalan pitkältä, kun vaihtui toiseen lukuun vasta sivulla 49. Sivulla 88 kommenttina on, että vauvakuume alkaa uhkaavasti nousta pintaan kirjaa lukiessa. Tunteisiin vetoavaa Pilarin ja Bradin keskustelut sivulla 108, kun Pilar on jo 42 vuotias ja onkin huomannut, että haluaa vauvan.
Kokonaisuudessaan voin sanoa, että kirjan henkilöistä justaan Pilar ja Brad muotoituivat lempihahmoikseni ja olikin mukavaa, kun kirjan loppukohtaus oli heistä kertova.
Tykkäsin lukea tätä kirjaa, vaikka väliin mahtuikin ikäviä tapahtumia, mutta eihän tämä olisi ollut kiinnostava kirja, jos kaikki tapahtumat olisivat olleet vain yhtä auvoista eloa. 

Unet on menneet harakoille

Päiväiset lekurin uutiset valvottaa. En saa mielestäni asiaa, jonka kuulin. Tai oikeammin useampia. Kävin siis viime viikolla erinäisissä labratesteissä ja eilen päivällä sitten odottelin malttamattomana lekurin soittoa sovittuna aikana. Sain odottaa reilu puoli tuntia yli sovitun ajan ja jo ehdin luulla, etten saa soittoa lainkaan. Soittihan hän, kolomen jälkeen. Ensin vaikutti siltä, että testeissä ei ollut ilmennyt lainkaan mitään hälyyttävää. Vaan olihan siellä. Luulin jo kaiken olevan siltä osin päätäksessään ja odottelin sovittua hoitajan soittoa, vaan lekuripa soitti minulle vielä tovin päästä uudelleen, että puolethan jäi vallan kertomatta. No, ei nekään uutiset mitenkään mairittelevia olleet. Lekuri antoi minulle ohjeita uusia labratestejä varten, että pitää olla 12 tunnin paastolla ja labra-aika pitää olla aamulla ennen kymmentä ja sit hän antoi vielä suoran numeron labraan, että siitä aamusella tilaamaan labra-aikaa sitten. Tarkastin sitten netin kautta, että numero oli ihan eri, mikä netissä oli ilmoitettu. No, kumminkin tähän annettuun numeroon koetan tänä aamun tunteina sitten soitella, joskos sieltä joku sattuisi vastaamaan. Sitten sovimme lekurin kanssa, että sillä labrareissulla käyn sitten myös teekoon vastaanotosta tilaamassa lekurille uutta aikaa jatkojuttuja varten. On siis paljon muistettavaa. Päätin, että tuo labrareissu ei ole ihan tämän viikon, eikä vielä ensi viikonkaan ohjelmassa, on muuta hoidettavaa tiijossa. En halua ympätä viikkojani ihan umpiputkeen, sillä viime viikollakin oli kolmena päivänä sairaalanmäelle reissua ja huomasin, että se oli uuvuttavaa.
Onneksi illan pelasti sentään pieni tovi kirjoittelua Miehen kanssa bookissa. Sain vähän avautua päivän tapahtumista. Teki kyllä mieleni soittaa Miehelle, mutta arvasin, että itkuksihan se olisi mennyt, riitti jo, kun kirjoittaessa pyyhin silmäkulmiini ilmaantuvia vuolaita kyyneleitä. Pitää jaksaa loppuviikkoon odottaa, että pääsee saamaan Mieheltä halauksen <3 Pitkä on matka, mutta jaksettava se on.
Unille tulin ysin jälkeen, kun tuli katseltua Maajussille morsian kymppikauden avausjakso, jossa esiteltiin ne tulevat maajussit, eli jakso oli uusinta keväältä. Sit tulin unille, eipä meinannut hetkessä tulla unitus ja nyt olen jo ollut jonkin aikaa jo hereillä, ensin sängyssä koetin saada uudelleen unta, vaan tulinpa toviksi tähän läppärille.

lauantai 26. elokuuta 2017

Lauantain elokuva-hetki

Katselin justaan netflixiltä yhden leffan, espanjalaisen 2016 valmistuneen Our Lovers-elokuvan.

Oli vaihteeksi kivaa katsella ei-amerikkalaista hömpän pömppää.
Elokuva alkoi kirjakaupasta, jossa miehen ja naisen katseet kohtaavat ja nainen siirtyy miehen luokse esittämään mielenkiintoisen ehdotuksen. Tästä alkaa elokuvan tarina, joka kantaa mielestäni todella, todella hyvin ihan loppuun saakka. Mitenkään ennalta-arvattava elokuva ei mielestäni ole, vaan siinä tapahtuu ihan mitä vaan. Sain monta hyvää hetkeä naureskella tätä katsellessa. Melkein elokuvan loppupuolella tulee eräs puisto-kohtaus ilta-aikaan, joka saapi tapahtuman jälkeen huokaamaan syvään. Miespääsoan esittäjä osaa kyllä todella vaikuttavan hyvin esittää sen hetkiset vuorosanansa. Meni minulla ainakin ihan luihin ja ytimiin saakka!!!!!!


Elokuva kesti tunti kakskymmentäkahdeksan minuuttia.
Julkaisupäivä3. kesäkuuta 2016 (Espanja)

maanantai 21. elokuuta 2017

Alexander McCall Smith: Onni ja siniset kengät

Pokkari, jonka olen saanut bookcrossingin kautta 31.8.2012. Otava Kirjapaino Keuruu 2011, suomentanut Jaakko Kankaanpää.

Takakansiteksti:
Mma Ramotswe on vihdoinkin onnellisesti naimisissa Rra Matekonin kanssa ja valmistautuu viettämään rauhaisaa avioelämää. Naisten etsivätoimisto numero 1:llä on kuitenkin kädet täynnä töitä. Paikallisen luonnonsuojelualueen johtaja pyytää Mma Ramotswea apuun, koska tunnelma työntekijöiden keskuudessa on käynyt omituiseksi. Syyksi epäillään noituutta - tai jotain vieläkin pahempaa. Kiireiden keskellä rouvaa mietityttävät myös filosofiset kysymykset. Onko oikein kokea onnea niin pienistä asioista, kuin uusista sinisistä kengistä, palasta hyvää kakkua tai Kalaharin yllä hehkuvasta punaisesta auringonlaskusta?

29.7.2017 Kirja odottaa lukemista, sillä hippasin hetki sitten tällä taryan kaveria Yeannaa toivelistahippaketjussa. Osoitetta odottelee ja tätä ennen on kuitenkin luettava yksi kirja pois alta :) 

7.8.2017 Tälle iltaa pääsen aloittamaan tämän kirjasen lukemisen. Vihdoin ja viimein, kun pääsin edellisestä, tiiliskivikirjasta päivällä eroon :) 

21.8.2017 Sain vihdoin ja viimein tämän 320 sivuisen pokkarin luettua. Yksi piste tippui pois, sillä kirjassa vilisi kirjoitusvirheitä ja yksi erikoisen iso asiavirhe sivulla 66,kun Mma Makutsi olikin sekoittunut Mma Ramotsweksi :( Muuten tarina kulki kyllä ihan mutkattomasti ja tykkäsin, kun tarinassa mainittiin useasti naisten perinteinen ruumiinrakenne :) :) :) Sille kolome hymiöö :)
Kirjanen pääsee vihdoin tällä viikolla matkalleen uuteen kotiinsa :)