lauantai 10. kesäkuuta 2017

Niin surullinen fiilis

Nyt vihdoin kyyneleet saavuttaa silmäkulmat ja kostuttaa kasvoni. En pysty enää pidättään itkua, vaan annan kyynelvirran täyttää kasvoni ja kostuttaa ne suolaisilla kyyneleillä.
eilen oli taas ihanat rehvit ihanan Miehen kanssa ja ikävä on taaskin suunnaton. Vaan ei tämä itku johdu ikävästä. En oikein itsekään tunnista, että mistä moinen purkaus johtuu. Olo tuntuu vain niin lohduttoman yksinäiseltä. Olisipa joku, jolle voisi soittaa, tai joku edes kysyisi kuulumisia. Tuntuu vain siltä, että kaikilla muilla on se joku, jolle soittaa ja jutella ja mulla ei ole ketään.
Siksipä mä koetankin täyttää kaikki päiväni kirjojen lukemisella, etten vain missään kohtaa ajattelisi omia ajatuksiani. Lenkilläkään en ole jaksanut taaskaan aikoihin käydä, harmittaa suunnattomasti, sillä tiedän, että kävelylenkin jälkeen olotila on ihan toinen. Nyt vain päivät on kuluneet kotona ollen. Olenkin lukemassa jo kolmatta kirjaston kirjaa tälle viikkoa.
Taidan sulkea läppärin jo tältä iltaa ja mennä hetkeksi katselemaan telkkarista jotain ohjelmaa. Moikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi on minulle sydäntälämmittävää, kiitos, että jaksoit lukea ja vielä laittaa kommenttia minulle :) HUOM! Kommentit näkyvät vasta, kun olen hyväksynyt ne :)